Siinä missä Tolkienin Sormusten herraa kohkataan mansessa, niin stadin spektaakkeli on musikaali Moulin Rouge, näyttävä pohjoismainen yhteistuotanto Helsingin kaupunginteatterissa.
Kihelmöivä tunnelma teatterisalissa valtaa heti kun sisään astuu – ja kannattaakin astua ennen viime tinkaa: Punaisen Myllyn valot loistavat jo, ja yökerhon ”tytöt” keimailevat verkkain, viekottelevin liikkein vähissä vetimissä eri puolilla salia, musiikki on hitaasti lupailevaa – kunnes rämähtää täysmeno päälle. Melkein kolmituntinen potpuri alkaa, yli 70 biisiä takaa vauhdin, vaikka itse tarina on pateettinen ja lattea, siitä huolimatta, että pääpari nousee taivaisiin kuunsirpille laulamaan.
Lohdullista itseironiaa löytyy siltä kohtaa, kun eri iskelmien imelimmät verset on peräjälkeen yhdistetty Christianin vedettäväksi rakastetulle.
Upeasti laulava Martti Manninen on se Amerikasta saapuva säveltäjä Christian, joka salamarakastuu ”timanttikurtisaaniin” Satineen – Jennie Storbacka. Rakkaudella on tietysti esteitä, samoin kuin yökerhon toiminnalla jatkossa, ja lopulta kumahtelevat kuolinkellotkin, samalla hetkellä, kun Satinen salattu keuhkotauti paljastuu Christianille…
En voi välttyä mielenjuohtumasta, missä amerikkalainen kirjailija saapuu Berliiniin ja rakastuu tähtitanssija Sally Bowlesiin KitKat -klubilla. Miten monikerroksinen Cabaret olikaan modernilla kompilla Turussa, ja paljon pienemmällä porukalla.
Moulin Rougella on yhteistyön avulla isot resurssit. 22 hengen taiteellinen työryhmä pysyy samana Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa, 33 esiintyjää kutsutaan omasta maasta. Ihan liikaa tässä lueteltavaksi, ja ihmeteltäväksikin liikaa siinä mielessä, että kaikki on niin tupaten täyteen ahdettu! Monikansallisen suunnittelujoukon tuloksena vanhoillisuus kokonaisuudessa ja ylöspanossa nostattaa kulmakarvoja. Viimeistään toisella puoliajalla alkaa läkähdyttää. Toki tanssijat ovat hioneet hommansa täydelleen ja can-can aina tempaa mukaan plus kuuluu tähän yhteyteen. Menestyskin on taattu, loppuvuoden liput lähes myyty.
