Huhhuh, hengästyttää katsojaakin, mikä urakka Teija Auvisella on rouva ministerinä! Koko ajan lavalla – joskin koko ensemble on lähestulkoon pääosassa. Saska Pulkkinen sorvaa jopa ruumiin esittämisestä suorituksen, joka ansaitsisi jonkun pystin. Mika Honkanen nostaa huonepalvelijan roolin aivan parrasvaloihin. Miia Selin näyttää…
Merkinnät tägillä Janne Kallioniemi
Momentum 1900 – maratoonarien musikaali
Maratoonarit, kantaesitysmusikaalien omintakeiset tienraivaajat, Sirkku Peltola, Heikki Salo ja Eeva Kontu menivät ajassa taaksepäin, Viidan 1949 ja Tyttöjen 1918 vuosista Pariisin maailmannäyttelyvuoteen 1900, eikä suotta. Suomen paviljonki – olkoonkin että osana Venäjän suuriruhtinaskunnan osastoa –…
Ikiliikkujan hahmokilpailu
Nyt TTT Salmelaisen näyttämöllä miehinen odysseia ei ole tulitikkujen hakemista vaan ikiliikkujan viemistä. Algot Untolan alias Maiju Lassilan teosten tunnusmerkit löytyvät Sirkku Peltolan ohjaamasta Ikiliikkujasta, ja Peltolan puumerkkeinä plariin on ilmaantunut nyhtökauraa, Putinia, Hakkaraista kuin…
Antigonen valinta
Kotikyläni Lautealan korvessa on valitettavasti tapahtunut yhtä monta itsemurhaa tai tappoa kuin jumalten kentillä antiikin Kreikassa, ei vaan yhtä näyttävästi kuin Sofokleen näytelmissä. Oidipuksen suvun tragediat jatkuvat nyt Eino Salmelaisen näyttämöllä tytär Antigone keskiössään. Antigone…
Neiti Julie – vangitseva vanki
August Strindbergistä puhutaan usein lisämääreellä ”aikansa tunnetuin naisvihaaja”. Silti tai siksi hän loi yhden erittäin paljon esitetyn naisroolin, Neiti Julien. Hän myös uudisti näytelmämuotoa omana aikanaan. Esimerkiksi tämän Neiti Julien tapahtumat sijoittuvat yhteen juhannusyöhön, ilman…