Sain jo Helsingin kaupunginteatterin esitteestä mielikuvan, että Priscilla – aavikon kuningatar on kuin jättibileet 1990-luvun hittibiisien soidessa. Lokakuisen ensi-illan jälkeen kuuli pelkkää suitsutusta Priscillasta, ohjaajaguru Harjanteesta, pukuloistosta ja drag kuningattarista. Se herätti uteliaisuutta, olkoon mitä…
Merkinnät tägillä Samuel Harjanne
Pay It Forward 9/11
Come From Away nimi viittaa siihen, että kaukana kotoa olevat hädänalaiset ihmiset tuntisivat olonsa edes joten kuten kotoisaksi. Solidaarisuus on nyt päivän sana muissakin yhteyksissä kuin Tampereen Työväen Teatteriin tulleessa musikaalissa. Tosin meillä on ukrainalaisten…
Viikon kollaasia: Anastasia, Frankie ja Johnny
Katsoin Terrence McNallyn kirjoittamat Anastasian sekä Frankien ja Johnnyn kuun valossa peräkkäin Tampereen Teatterissa, pariskunnan pienellä näyttämöllä pienessä huoneessa ja Anastasia-musikaalin isolla näyttämöllä mahtipuitteissa – kuin tekijänsä teoksien ääripäät. Samalla viikolla näin myös musikaalin Momentum…
Hyggee joulua ja Anastasiaa
Ohjaaja Samuel Harjanne aloitti juuri joululoman. Suuren ja näyttävän musikaalin ensimmäinen harjoitusjakso päättyi Tampereen Teatterissa. Anastasia kertoo Romanovin suvun mysteeristä. Jäikö vallasta suistetusta ja teloitetusta perheestä vain sisarussarjan nuorin eloon? Nimiroolissa laulaa Pia Piltz. Ensimmäisenä…
Matildaa ihailemassa
Jos olisin lapsi, Broadway-musikaali Matilda olisi minulle ikimuistoinen. Lasten lahjakkuus ja energia on ilman muuta vastaansanomatonta ja valloittavaa myös aikuisille katsojille, puhumattakaan esiintyvän lapsijoukon ja päätähden kannalta. Nautin kuvitella, miltä 9-vuotiaasta Villa Murtaghista tuntuu, kun…