Aleksi Salmenperän uusin elokuva Isänpäivä on mestariteos. Sillä on harvinaislaatuinen lähtöasetelma ja loppunäytös – ja kaikki sillä välillä sykähdyttää, riipaisee, naurattaa sekä havahduttaa erilaisiin kohtaamisiin, statuksista riippumatta. Ainakin toivoa sopii, että laittaa miettimään omia suhtautumistapoja. Kavahduttavatko laitapuolen kulkijat ja miksi?

Miten äärimmäisen vakaviin aiheisiin edes saa ympättyä huumoria niin yllättävillä tavoilla tai yllättäviin kohtiin? Entä miten sulauttaa ammattilaiset ja amatöörit niin saumattomasti valkokankaalle? Miten saa ensikertalaiset teinitytöt hoitamaan suuret roolit niin suvereenisti?

Isänpäivä on saanut ennakkoon julkisuutta erityisesti siksi, että pääosaa esittävät Tommi Korpela ja Tomi Lindfors ovat oikeassakin elämässä ystävyksiä alakoulusta asti. Tiet vain ovat menneet toisella ylämäkeen, toisella alkoholin kyytimään alamäkeen. Heidän yhä säilynyt ystävyssuhteensa toimi lähtökohtana ohjaaja Salmenperälle, joka sai kuulla siitä Tyhjiö-elokuvansa yhteydessä. 

Tomi Lindfors ja elokuvassa esittämänsä Tinke asuu Pitäjänmäen asumispalveluyksikössä, mitä elokuvassa – käytännön syistä – markkeeraa Keravan vanha kunnantalo. Mukana on muitakin asukkaita Pitäjänmäen yksiköstä.

Elokuva on ilman muuta todentuntuisesti koskettava, koska siinä on oikeasti aineksia todellisuudesta, jopa repliikkejä Tomin ja Tommin matkan varrelta. Myös taekwondo on napattu kaksostyttöjen (Vilja ja Varpu Rantanen) omasta harrastusmaailmasta, joskaan muutoin kyse ei ole heidän kohtalostaan. Edustavana yksinhuoltajaäitinä loistaa Laura Birn. Korpela toimii Pelastusarmeijan ohjaajana asumispalveluyksikössä.

Aleksi Salmenperä tekee hienoa dialogia, ja teinien kommunikointi tuntuu olevan hallussa, muukin kuin ”legit”, mutta sepä rävähtää jännään kohtaan. Juonta en suostu selostamaan, elokuva on kuitenkin monin verroin monisyisempi. Takaan sen. 

Isänpäivä tulee ensi-iltaan pe 6.3. Näin sen ennakkoon Arthouse Cinema Niagarassa. Siinä oli englanninkielinen tekstitys.