Saimaan Teatterin Mökkiläiset seilaavat Saimaan satamia heinäkuun ajan. Uusi nuortunut sakki on ruorissa, mutta henki ja meininki on sama: Täysin purjein. Oivaltavaa, hauskaa, tuttua tai samaistuttavaa juttua absurdilla twistillä. Ensemble tuntuu elävän samoilla aalloilla myös…
Selataan kategoriaa kesäteatteri
Kielikylpyä Oulun toripolliisilta
Kesäteatterikauteni Pyynikin ”kansalliselta kesänäyttämöltä” jatkui seuraavaksi Oulun Hupisaaressa. Teatteri Neliapila työsti kulttuuripääkaupunkivuoteen laulunäytelmän Toripolliisin aikaan, joka kuuluu Oulu2026-ohjelmistoon ja on kuin turisteille räätälöity. Se houkutteli minuakin lupauksilla oululaisesta elämänmenosta ennen ja nyt, murteesta ja ”hahamoista”, koska…
Hupailtua keskiaikaa Samppalinnassa
Musikaali Jagellonica – Turun oma prinsessa osuu oivasti Samppalinnan Kesäteatterin 65-juhlavuoteen. Katariina-alkuisilla paikannimilläkin on muisteltu kyseistä renessanssiprinsessaa Turussa. Tosin Suomen herttua Juhanalle naitettu Puolan kuninkaan tytär asui vain puolisen vuotta Turun linnassa, jouluaatosta 1562 seuraavaan…
Pieniä mutta isoja hetkiä Saimaalla
Onnistuin osumaan Juvalle Saimaan Teatteriin vasta sen kolmantena kiertuekesänä 2016, kun vietettiin ikimuistoiset Häät. Siitä lähtien olen jahdannut synnyinseudulleni samoihin ensi-ilta-aikoihin. Kiertue alkaa yleensä Juvan Jukolasta, koska perustajajäsenen Wilhelm Grotenfeltin tausta on vahvasti juvalainen. Nyt…
Suuri Tuntematon Pyynikillä
Tuntematon Sotilas on osuva valinta 70-vuotiaan Pyynikin kesäteatterin juhlanäytännöksi. Tähän maailmanaikaan se on myös eräänlainen rauhanteko, pyyntö lopettaa sodan mielettömyydet. Esityksen aloitti ja lopetti äänellään 101-vuotias jatkosodan veteraani, joka sai monet silmät kostumaan. Ohjaaja Antti Mikkolaa…