Maailmankuulusta mutta salanimellä kirjoittavasta Elena Ferrantesta tuli Suomen kuulu viimeistään tv-sarjan Loistava ystäväni myötä. Nyt loistavat tekijät saattelevat Frenckellin näyttämölle Ferranten varhaisvaiheeseen kuuluvan romaanin Hylkäämisen päivät. Mari Turunen esittää Olgaa, jonka mies Mario (Henry Hanikka) sanoo heti ensimmäisessä kohtauksessa lähtevänsä, nousee ruokapöydästä ja lähteekin. Liian äkkinäisesti se…
Merkinnät tägillä Mari Turunen
Stalin kuolee, nauru elää
Stalin kuolee on siitä harvinainen esitys, että nimiosaan nousevat Milja Försti ja Kirsi Rintala. He ovat rakentaneet Stalinin. Nukkea riepottelevat lahjakkaasti Jukka Leisti, Mari Turunen, Kirsimarja Järvinen ja Eeva Hakulinen. Naisista on myös lahjakkaasti laitettu politbyroon pokkuroivia mutta…
Suomen hevonen kestää, yleisö hirnuu
Nyt on Pyynikillä kesäteatterien aatelia. Sirkku Peltola kirjoitti Suomen hevosen melko tuoreeseen EU-Suomeen, jolloin maaseutu joutui ahtaalle ”kaavakekimarassa”, mutta kaikenlaisten säädösten alla tässä yhä eletään. Eli helppo on heittäytyä Kotalan perheen menoon. Ja nämä Niskavuoren…
Miseryn piinaava paluu
Ensituntumani TT Frenckellin katsomossa oli, että Piina piinaa minua toisella tapaa kuin tekijät ovat tarkoittaneet. Ja myönnän, etten ole lukenut yhtään Stephen Kingin trilleriä. Toisaalta olen utelias sellaisenkin suhteen, joka ei ole minun genreäni. Pikku…
Venekyydillä kylmyyttä etsimässä
Tämmöstä tämä teatterikauden alku on, että peräjälkeen vauhdikkaista kyydeistä toisiin ihan erilaisiin vauhteihin, Tampereen Työväen Teatterissa, Tampereen Teatterissa ja Komediateatterissa. Poikabändi on jo tullut kehuttua, seuraavana iltana Arktisten leikkien sekakuoro ja sen sekalaisen sakin edesottamukset…