Mikko Roihan ohjaus Ei kertonut katuvansa on kuin tyylikäs koreografia Tommi Kinnusen rankasta romaanista. Olen ollut Roihan teosten pauloissa Pakolaisista lähtien. Tämänkertainen Berliinissä valmisteltu esitys on seitsemän teatterin yhteistyö TT Frenckelliin. Kuudesta näyttelijästä viisi on naisia. Tampereelta mukana on Mari Turunen, joka luontuu ilman muuta joukon johtohahmoksi Ireneksi. 

Naiset vaeltavat hävityn Lapin sodan ja savuamisen jälkeen Narvikin tienoilta Rovaniemelle, kuoleman vaaniessa ajatuksia, nyt vai perille päästessä. Ohjaaja sanoo painottaneensa preesensiä; miltä tuntuu taivaltaa kylmissään, nälissään ja nöyryytettynä sellaista matkaa. Takaumia on sopivina väläyksinä, miksi kukakin aikoinaan lähti saksalaisen matkaan, kukin eri tilanteista, oli perhettä tai ei. 

Naiskulmaa aiheesta lienee vähän. Mieskirjailija on toteuttanut sitä erinomaisen empaattisella katseella, kuten myös näyttämölle sovittaja. Mikko Roihalle olennaisia elementtejä ovat pelkistys, rytmi ja sanoisinko patsastelu vai patsastekniikka – joka toimii tehokkaasti vaan ei teennäisesti. Vaellusromaanin kuvitus tapahtui isolla pitkulaisella screenillä vilisevänä metsänä, kun näyttelijät marssivat eestaas-askelilla saksalaisen marssimusiikin tahdissa. Kekseliäitä kohtauksia löytyy vankien hiustenleikkuusta, saunomisesta, abortinteosta.

Näyttelijät Turusta (Ulla Koivuranta), Seinäjoelta (Mari Pöytälaakso), Lahdesta (Jari-Pekka Rautiainen), Kouvolasta (Tiina Winter) ja Hämeenlinnasta (Liisa Peltonen) ovat ilmeisen yhteenhitsautuneita ja tasavahvoja. He saavat aikaan intensiteetin, joka vangitsee otteestaan päästämättä, vaikka tie on pitkä, lähes 600 kilometriä, 2 ½ tuntia.

Naisten käyttäytymistä ei selitetä puhki, vain näytetään, miten ihminen saattaa toimia. Vaikka toinen välillä äyskisi kuinka, hän toisessa hetkessä pelastaa pulasta. 

Kaikki miehet eivät huorittele. Kiiltävänappinen virkapuku ei tee miehestä automaattisesti pahista. Hän voi myös auttaa naisjoukon jatkamaan pakomatkaa ja varoittaa miinoista. Lahtelaiselle J-P Rautiaiselle lankeavat kaikki miesroolit, kuten rajavartija, saksalainen upseeri, kuoleva mies, Kansanhuollon virkamies ja aviomies. 

Lopun edellä minuun jysähti Irenen repliikki: ”En aio olla syyllinen mihinkään sellaiseen, mistä miestäkään ei syytetä.” 

Kuvat Moe Mustafa