TTT:n ison näyttämön syksy jyrähti käyntiin ukkosella ja salamoinnilla, sisätiloissa siis. Niin miekkojen kuin sanojen säilät viuhuivat pitkin iltaa. Pyöreän pöydän ritarit, kuningas Arthur, noita Merlin ja muut keskiajan hahmot heräsivät henkiin, ja herättivät meidätkin….
Merkinnät tägillä Samuli Muje
Jeanne d´Arcin vaatteet ja aatteet
Farkuissa kasvaneena tyttölapsena en tullut miettineeksi, että housut keksittiin tuhansia vuosia sitten, mutta naisten jalassa niistä joutui roviolle keskiajalla – jumalanpilkasta. Jeanne d´Arc poltettiin kerettiläisenä, mutta kohotettiin myöhemmin pyhimykseksi. Ei Anneleita Auer ja Jäätteenmäki pyhiksi…
Taivaassa ja maan päällä
Alkuperäisteoksen nimessä Der Himmel über Berlin – Taivas Berliinin yllä – on enemmän taivasnäkökulmaa kuin suomennoksessa Berliinin taivaan alla, joka on tehty Tampereen Työväen Teatteriin samannimisen elokuvan perustalta. Kaduilla enkelit liikkuvatkin, auttavat ahdinkoisia esim Potzdamer…
Ikiliikkujan hahmokilpailu
Nyt TTT Salmelaisen näyttämöllä miehinen odysseia ei ole tulitikkujen hakemista vaan ikiliikkujan viemistä. Algot Untolan alias Maiju Lassilan teosten tunnusmerkit löytyvät Sirkku Peltolan ohjaamasta Ikiliikkujasta, ja Peltolan puumerkkeinä plariin on ilmaantunut nyhtökauraa, Putinia, Hakkaraista kuin…
ToiBoys listaykkösenä
Poikabändin ToiBoys säveltäjä Make määrittelee kohderyhmän: Koko maailman äidit ja tyttäret! No, varsinkin äidit, jotka ovat eläneet täysillä 1990-lukua. Nuorilta voi mennä joku ysärivitseistä sivu, mutta tuskin se viihtymistä haittaa. TTT:n uusi musikaalikomedia on Vuonna…