”Toimikoon tämä musikaali muistutuksena taideaineiden ja taidekasvatuksen merkityksestä ja olkoon tämä tuotanto osoitus taidekasvatuksen vaikutuksista.”
Olkoot nämä ohjaaja Samuel Harjanteen viimeiset sanat käsiohjelmassa tämän blogikirjoituksen ensimmäiset. Taustoittakoot ne tunnelmaa, jonka loivat ahkerat ja osaavat, innokkaat ja lennokkaat 8-13 -vuotiaat koululaiset. Olin pakahtua. School of Rock -musikaali TTT:n isolla näyttämöllä valloittaa kenet tahansa, jos ei sydän ole kivestä.
Maamme nykyisen, kulttuuria saksivan hallituksen sopisi löytää tiensä katsomoon. Toivottavaa olisi myös, että mahdollisimman moni nuori pääsisi ammentamaan luottamusta itseen ja tekemiseen ja voimaantumiseen – sen lisäksi, että vanhemmat pääsisivät tsekkaamaan, mikä puhuttelee eniten…
Esiintyjät näyttävät ja toteuttavat näytelmän läksyä: Harjoittelemalla onnistuu, jokaisessa on voimaa, jokainen on erityinen. Ei tule mieleenkään pelätä, että mitenkähän ne lapsukaiset nyt pärjää. Samuel Harjanteella on ilmeinen tatsi saada nuoret näyttelijänsä avautumaan ja rohkaistumaan. Vuoden harjoitteluun mahtuu musiikin lisäksi sosiaalisia taitoja.
Hienon Horace Greenin koulun orkesterissa soitellaan klassista pianoa, huilua, viulua, selloa – kunnes homma heilahtaa sijaisopettajan myötä tyystin sähkökitarapainotteiseksi. ”Tarvitsiko Ozzy Osborne matematiikkaa?” ope kysyy sääntöjä latelevilta oppilailta. Historiantunti lähtee 1950-luvulta: Rockabillyä.
Sävellystyö tähän Broadway-hittiin vuodelta 2003 on tutuntuntuista Andrew Lloyd Webberiä. Julian Fellowesin käsis sisältää vanhoillista peruskaavaa, ja vanhahtava on koulun kalustuskin muhkeine nahkasohvineen – kuten sen tässä kuuluukin olla. Samoin rehtorin rooli on kliseinen, mutta Anne-Mari Alaspää vetää hyvin ylöspäin. Pääosa on tietysti kepulikonstein sijaisopeksi päätyneellä Dewey Finnillä, jona ansioituu sutkisti Jaakko Wuolijoki.
Kaiken kaikkiaan roolitus on runsas, kun oppilaiden vanhempiakin tarvitaan: saamaan läksytystä siitä, miten he eivät kuuntele, paasaavat puhelimessa bisneksistä, painostavat lapsen toteuttamaan omia unelmiaan. School of Rockilla on missiota myös opettajainhuoneeseen sekä oppilaiden keskinäisiin suhteisiin, kiusaamiseen, syrjimiseen, yksinäisyyteen.
Lopulta kaikki puhaltavat yhteen hiileen, ujoinkin avaa suunsa ja kajauttaa ilmoille soundit solistiksi. Alkaa olla valmista bändikisaan. Reksi heltyy antamaan luvan ”luokkaretkeen”, liikutuksen vallassa, huomatessaan, miten hukkasi oman nuoruutensa rokin ja hulluuden. Vanhemmatkin havahtuvat virheisiinsä ja rakastavat lopuksi ehdoitta. Ihanaa.
Siispä sijaisopea lainaten: Rokkiasemiin!
Kuvat: Kari Sunnari