Sorin Sirkuksen joulushow 2022 Xyper alkaa jännästi, kun jengi ikään kuin valmistelee ja valmistautuu, pukkarit tai bäkkärit osana kulissia, on äänenavausta ja roudailua kaikessa rauhassa – sitten yhtäkkiä pyörillä kulkeneet metallilaatikot ovatkin alustoina, ja esitys on täydessä käynnissä. Ihmispyramidit nousevat ja laskevat, rytmi on vahvaa, live-bändi on mukana kerroksellisella näyttämöllä.
Maneesilla myös replikoidaan, mikä tuo hupia ja tunnelmaa. Ohjelmanumeroihin kuuluvat tietysti perinteiset välineet, keilat, liinat, hyppynarut, yksipyöräinen, köydet, tangot, vaijerit ja vanteet, mutta aina riittää ihmeteltävää, usein henkeä haukkoen. Ja poikkitaiteellisuuden kanssa ollaan ajan hermolla kuin Kansallisoopperassa, vaikka rokahtavammin kuin aarioiden CircOpera.
Värivalojen ja heijasteiden käytössä on paljon uutta ja mielikuvituksellista. Valo- ja projisointisuunnittelun ehtymätön lähde on Eero Auvinen. Hän totisesti onnistuu loihtimaan suuren rock-konsertin tuntua esitykseen, jossa on Xyper-bändi lavalla ja solistina voice-tähti Matleena Junttanen. Joona Kukkolan säveltämä musiikki on tehty Xyperiä varten. Musiikki on sanoitettu ensimmäistä kertaa, ja osuukin korvaan ”viimeinen askel, älä pudota mua” – juuri kun akrobaatti astuu vaijerilta ”turvaan”.
Sirkuslaiset taiteilevat myös tanssinumeroita, joiden koreografia on Marjo Terästön. Framille tulee solkenaan niin paljon ohjelmaa, että taputtaa saa koko ajan. Eläydyn erityisesti siihen hetkeen ja ilmeeseen, kun nuori onnistuu vaativassa tempussaan, tuulettaa, ja täyden salin yleisö osoittaa suosiotaan. Se suorastaan repeää lopun keinulautailussa, missä Aleksi Matilainen tekee kolmoisvoltin ilmassa.
Koko komeuden konsepti on tietty tirehtöörin: Taina Kopra.
Kuvat Kristian Wanvik