Tampere Filharmonian ammattitaito kävi ilmi jo alkusoitosta. Esiripun noustua Tampere-talossa vahva tunnelman muutos musiikissa ja kahden perheen joukkokohtaus lavalla teki selväksi, että orkesteri kannattelee tarinaa.
Latvian kansallisbaletin koko ensemblen ollessa lavalla oli vaikea valita mihin katsoisi. Runsautta, keveyttä, korkeita hyppyjä. Ei voinut kuin ihailla miten osaavat tehdä vaikeasta lajista niin helpon näköistä. Toki kun kyseessä oli Latvian kansallisbaletti, odotuksetkin oli korkealla ja niihin yllettiin. Heikkoja lenkkejä ei näkynyt. 
 Miekkailukohtaukset oli viimeisen päälle koreorafioitu. Vaikka vauhtia riitti, ei yleisössä tarvinnut jännittää käykö haaveri. Jälkimmäisellä puoliajalla Romeo ja kilpakosija miekkailivat hetken kutkuttavasti musiikin tahtiin. 

Mielestäni esityksen parhaat olivat kaksi kohtausta, missä puolen tusinaa paria tanssivat nostoineen kaikkineen täsmällisen samanaikaisesti. Liikekieli oli rauhallisempaa, ballerinojen notkeus huikeaa eikä lavalla ollut liikaa porukkaa. Baletin tunnisti moderniksi versioksi väliin laitettujen nykytanssin elementtien ansiosta, yleisilme oli silti kovin perinteinen.
Pääparin Romeon ja Julian duokohdat lavalla tuntuivat minusta turhan pitkiltä ja tasapaksuilta. Paitsi lopussa, missä jouduin ihmettelemään ruumista retuuttavaa Romeota. Hetken päästä Julia heräsikin eloon. Tarinan kulku oli päässyt kertauksesta huolimatta unohtumaan…
Minulle esityksen tähdet olivat Romeon ja Julian sijaan mustiin naamioitunut huimia hyppyjä ja piruetteja tiskiin heitellyt Tybalt, Raimonds Martinovs sekä naishahmo punaisissaan, jonka liikekieli oli käärmemäisen erilaista. Hänestä huomasi parhaiten koreorafi Valentina Turcun ajatuksen: ”Taustatyötä tehdessä keskityimme antamaan jokaiselle hahmolle omanlaisen liiketavan”. Tarina ei vanginnut niin, etten olisi välillä vaipunut ajatuksiini ja missannut joitakin kohtauksia. Siksi en ole varma ihailinko Kolumbinaa vai Kurtisaania, Annija Kopštālea vai Alise Prudāne-Spridzānea.
Summa summarum: hienosti vetivät ja kannatti käydä.

Vierasbloggaajana tanssiva joogaopettaja Sini Marikki

Kuvat: Andris Tone/Tampere-talo