”Elämä onkin naurettavaa, jos sen vakavasti ottaa”, tämänkaltaista on replikointi pitkin matkaa Maria Jotunin Tohvelisankarin rouvassa vuodelta 1924. Se on aikaansa edellä olleen  naisasianaisen kirjoittama näytelmä, jossa vakavat asiat sohaistaan näyttämölle komedian keinoin. Elämää hankaloittivat samat asiat kuin nykyään, raha ja viina, rakkaus ja ahneus. Jotuni ei ole sattumalta nostanut Rouvaa näytelmän nimeen ja keskiöön, mutta Pyynikin esityksessä Tom Lindholm on sellainen virtuoosi, että blogin otsikkoa piti sorvata..

Ohjaaja Antti Mikkola antaa Jotunin poljennon ja puheenparren säilyä, mitäs hyvää muuttamaan. Tuuletusta tehdään hervottoman övereillä kohtauksilla. Miksei myös vinkeästi valitulla eri aikakauden iskelmämusiikilla. Hymyilyttää, kun Fredin ”Nukke pieni mun” alkaa soida.

Pääpari on ikääntyvä tohvelisankari Aadolf (Tom Lindholm) ja hänen toinen vaimonsa Juulia (Piia Soikkeli). Vauhdikkaita pariskuntia on monta, ristiin rastiin eri syleihin hyppimässä. Vauhtia piisaa, kun haudastakin noustaan ja säikytellään. Perintöasia on totisesti ehtinyt puhuttaa sillä välin jokaista. 

”Eläköön, eläköön kuolema”, huudahtaa tohvelisankari veljensä sydänkohtauksesta. ”Otan osaa suruusi”, sanoo vaimo kälylle, joka valittaa että penniäkään ei hänelle herunut.

Olkoonkin, että ohjaaja kertoi ajan tässä hämärretyn epämääräiseksi, mielsin sen melkein sinne Jotunin aikaan, jolloin naisen arvo nousi vasta vihittynä vaimona, ja silloinkin hän oli taloudellisesti miehen armoilla. Juulia sen tiedostaa ja julistaa, että hän tarvitsee kaksi miestä: Toisen rahan takia, toisen rakkauteen.

Avioliitto saa määritelmänsä siitä näkökulmasta, että ”huonoja kauppoja paljas rakkaus tietää” ja ”viisaus ei riitä mihinkään vaan viekkaus”.

Sen verran tasa-arvoasetelmat ovat muuttuneet, että viereiselle millenniaalimiehelle aiheutti hivenen hämminkiä, miten miestä koko ajan mätkitään ja mollataan tai miten naista neuvotaan toista sukupuolta narraamaan. Eikä Juulia hänen mittapuullaan niin radikaalilta tuntunut kuin mitä paheksuntaa tämä aikanaan aiheutti. Tohvelisankarin rouvaa ei esitetty 40 vuoteen, ja jotain puitiin eduskunnan lehtereilläkin? Kaiken kaikkiaan esitys sai nuorelta kommentaattorilta kyllä kehut.

Oli oivaltavaa halkaista tohvelisankarin huusholli kahtia katsomon molemmin puolin. Katsomme järvimaisemaa nyt pitsi-ikkunoiden läpi. Juuri tällä reunalla Pyhäjärven rantaa sijaitsivat muinoin vauraan väen huvilat. Samalla pyörivä katsomo tulee viimeisen päälle käytetyksi. Niin näyttelijöiden jalatkin. Puolelta toiselle ja ympäri. Ja siinä välissä kaikenmoisia yllätyksiä. Piia Soikkeli sen kun koikkeloi korkokengissä kaiken aikaa! Välillä pysähdytään juhlimaan; onhan melkein yhtaikaa Justus-veljen muistojuhla, Juulian erojuhla, kihlajaiset ja Aadolfin muka-hautajaiset.

Viina virtaa varsin vahingollisesti, mutta sanallisesti alkoholilla herkutellaan. Aadolf  mankuu viinaksia paheksuvalta vaimolta ryyppyä, ”jotta ei sitten toista tekisi mieli”. Murheen alhossa ja krapulassa hän ehdottaa emännöitsijälleen (Karoliina Kudjoi), ”Riikka, anna ryyppy, että selviän taas”. Ja kaikkihan selviävät, kuinkas muuten, niin nuoret kuin konkarit.

Allaolevasta listasta näkee osin, miten monen tahon yhteistyö on pelastamassa Pyynikin kesää. Tohvelisankarin lahjakkaan lavastuksen suunnittelija Teppo Järvinen tulee Työvikseltä, ohjaaja Antti Mikkola jatkaa syksyllä Tampereen Teatterin vakituisena ohjaajana, hyvä!