Sofian maailma läkähdyttää ja puuduttaa

Nyt on framilla vaikea pala sekä minulle blogistina että näyttämötoteutukselle, nimittäin vuoden 1995 kaikkialla myydyin kaunokirjallinen teos, filosofian kurssinakin pidetty Sofian maailma, jonka Ryhmäteatteri on vienyt Suomenlinnaan tänä kesänä. Kirja ilmestyi 1991, mutta minä sain sen naapurin doulalta ainokaiseni synnytyspäivänä. Muutama vuosi sitten tämä kultamussukka kirjoitti koulun parhaat pisteet filosofian yo-kokeessaa. Joten hänet sitten värväsin mukaan nuoren polven kommentaattorina.

Tylysti kävi: “Tämä ei anna mitään niille, jotka filosofiaa harrastavat, ei myöskään nille, jotka eivät…” Sokrateesta alkaen viskeltiin nimiä, termejä, käsitteitä, saksaa ja latinaakin, kuten tutut memento morit. Sitä paitsi Goethen viimeisten sanojen Mehr Licht syvällisyydestä ei ole takeita; oliko huoneessa simppelisti hämärää vai oliko luvassa lisää valoa ihmiskunnalle.

Filosofin ominaisuudeksi riittää kuulemma kyky ihmetellä. Sofia joutuu suorastamaan läkähtymään ja läähättämään ihmetyksestä pari tuntia, mikä on melkoinen suoritus. Suvi Blickillä riittää kunnioitettavasti energiaa. Toivon näkeväni hänet myöhemmin jossain monipuolisemmassa roolissa. Homman valopilkkuna toimii Sari Mällinen, joka häärii luonnikkaasti niin äitinä kuin nunnana ja eritoten Aristoteleena. Antiikin harmaapartaiset viisaat ilmestyvät kukin vuorollaan estradille tai yläilmoihin. Hyvän Omantunnon linnakkeessa riittää mittaa varsinkin ylöspäin mennen.

Tarinakin kulkee kahdessa tasossa. Lienen itse läkähtyä helteisen päivän vaelluksista, enkä jaksa innostua salaperäisten kirjeiden tuomasta ulottuvuudesta. Ensin ysiluokkalainen Sofia miettii sitä mitä muutkin ikätoverinsa, hiuksiaan ja geelilakkaa, kunnes postiloora tuo kysymyksiä Kuka minä olen? Mistä maailma on peräisin? ja sittemmin kirjeitä jollekin Hildelle.

Väliin saatiin ujutettua “hassuttelua”, joka saattoi hymähdyttää tai ärsyttääkin, jos oli jo jonkin aikaa kärvistellyt. Tosin Kermit-sammakko loksutteli suutaan kivalla keppitekniikalla.

Minun kysymyksekseni heräsi taas, että onko heppoisena pidetty kesäteatteri se kaikkein vaikein laji, eli löytää vaihtelua farsseihin tai vaihtoehtoja niille, ja mitä muita kuin Niskavuorta – tai ylläriä joka puuduttaa. No, siinä vain kyseisen päivän tunnot, Suomenlinna on sentään kiva retkikohde, varsinkin kun siihen voi yhdistää viereisen Vallisaaren vaelluksen ja tänä kesänä myös Helsinki Biennalen.

Käsiohjelma netissä www.ryhmateatteri.fi, kuvat by Ryhmäteatteri

Juttele esityksestä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.