kuva tampereen teatteri/harri hinkka

Tampereen Teatterin patriarkkaa esittää Heikki Kinnunen. Matriarkalla viittaan Mari Turuseen, joka miniänä laukoo ronskeja mielipiteitään appiukon paluujuhlissa Normandiasta Suomeen. Juha Jokelan kirjoittama Patriarkka oli Suomen Kansallisteatterin 140-vuotisjuhlanäytelmä. Sitä voi hyvin juhlia Tampereellakin. Myös Jokelaa voi juhlia, vaikka jotkut nyrpistelivät, että aiheet on jo käsitelty. Tietysti ikuisuusaiheet perhesuhteista, sukupolvien ja sukupuolten eroista on puitu, eikä se lopu koskaan. Hesarin kriitikko puolestaan kyseli jo vuonna 2012, missä on nokkelan dialogin sisältö ja analyysi. Aiheiden heittely katsojan pohdittavaksi ilman lopullista ratkaisua oli minusta nerokasta ja riittävää.

Samuli Reunasen ohjaus tuoda kohtauksia rinnakkain näyttämölle toimi hyvin. Oikeastaan kaikki toimii. Juhlapöydässä istuvat kahdeksan näyttelijää ovat tasalaatuisia. Konkreettinen pointti, joka puree minuun on se, ettei katsojan tarvitse tuntea oloaan piinalliseksi missään vaiheessa. Vain patriarkan vaimo = Ritva Jalonen karjui vuodepotilaanakin niin täysillä, että se ylitti minun desibelikynnykseni.  

Vanhan parin eli Heimo ja Virpi Harjun poikaa Jarnoa esittää Risto Korhonen. Hänen 40-vuotispäiviään vietetään ensin. Somessa saattoi havaita mainintoja jähmeästä alusta. Minuun juhlinnan olemuksen puiminen, kääntely ja vääntely upposi tietysti täysillä omien pyöreiden vuosien tienoilla –  joskin minulla on nollan edessä isompi numero. 

Omakohtaisia herkutteluhetkiä toi se, kun vanhapari nuorena tapasi, toinen oli suomen opiskelija yliopistossa – kuten vieressä istuva poikani nyt. Myös hänen nimijuhlissaan parikymmentä vuotta sitten luettiin Gibranin Profeetasta ”Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi…” – jonka nuori Virpi vannoo takovansa pajaVASARALLA päähän. No joo, inside-jutuista out.

Teemat ovat tosiaan moninaiset, ja villiintyvät loppua kohti. Limittäin miehet puivat ruokapulaa, energian kulutusta ja ydinreaktoreita, kun ulos lähtevä nuoripari neuvoo lapsenlapsiaan pelkäävää mummia ummetuksen ja atooppisen ihon hoidosta.

Lapset eivät ole lavalla. Videot toimivat taas freesillä tavalla, Joonas Tikkasen ansiosta. Lavastaja Mikko Saastamoinen puolestaan hoksasi, että paljon ei tarvita, vähän on riittävästi. Välillä juhlapöytä, välillä shakkilauta. Molempien äärellä saa syyn filosofoida niin peloista kuin haluista, vastuusta ja  vallankäytöstä. Strategian ja taktiikan ero tuli käsiteltyä hauskasti jo opiskelijoiden kohdatessa. Nuorta Virpiä ja nuorta Heimoa esittävät Pia Piltz ja Antti Tiensuu. Nyt Heimo heimopäällikön  vastapelurina on liukas ja rääväsuinen kaveri Kale, joka sopii Jukka Leistille kuin rasvattu.