Teatteri, musikaalit, elokuvat
Tuntuu kuin olisin nähnyt ja kuullut parin päivän sisällä huumorilajien ääripäät. Ensin Höntän ja Toipparin sanailut tampereenkiälisissä ei-pelkästään-uutisissa Komediateatterissa, sitten Leea Klemolan toisiin sfääreihin vievän tragikoomisen Vaimoni, Casanovan kielenkäytön ja käänteet Frenckellissä. Herkuttelin Höntän ja Toipparin…
Tottahan mää Höntän ja Toipparin tiesin, Ilkka A. Jokisen ja Harri Järvisen, mutten ollut alvariinsa seurannut. Vasta Komediateatterissa havahduin siihen, että tässä maailmantilanteessa kannattaa siirtyä yleuutisista tampereenkiälisiin uutisiin, pysyä sitä kautta ajan hermolla ja hyvällä…
”Toimikoon tämä musikaali muistutuksena taideaineiden ja taidekasvatuksen merkityksestä ja olkoon tämä tuotanto osoitus taidekasvatuksen vaikutuksista.” Olkoot nämä ohjaaja Samuel Harjanteen viimeiset sanat käsiohjelmassa tämän blogikirjoituksen ensimmäiset. Taustoittakoot ne tunnelmaa, jonka loivat ahkerat ja osaavat, innokkaat ja lennokkaat…
Siinä missä Tolkienin Sormusten herraa kohkataan mansessa, niin stadin spektaakkeli on musikaali Moulin Rouge, näyttävä pohjoismainen yhteistuotanto Helsingin kaupunginteatterissa. Kihelmöivä tunnelma teatterisalissa valtaa heti kun sisään astuu – ja kannattaakin astua ennen viime tinkaa: Punaisen…
Taru Sormusten herrasta on minulle tuttu lähinnä Ryhmiksen muinaisesta teatteriesityksestä Suomenlinnassa. En siis kuulu Tolkien-seuraan enkä lue Hobittilan Sanomia. Spektaakkeli Tampere-talossa vavahduttaa silti. Taituruuden taso ja yhteistyön voima vaikuttanee kehen tahansa. Tampereen Teatterin remontin johdosta…
