Lähisuhdeväkivalta. Tuon pitkän ja pelottavan sanan sisältö kuuluu jokaiselle. Voit joutua toimenpiteisiin myös sivullisena. Vai voitko? Toimitko? Myös pääparin ystävät ovat olennaisessa osassa näytelmässä Tarpeettomia ihmisiä. Näiden teot ja tarpeet Reko Lundan kirjoitti näkyviksi vuonna 2003. Ajankuva vie 1990-luvun lamaan, mutta aiheet ovat kestäviä. Reko Lundán oli vankka ja tarkkanäköinen kirjoittaja, joka osasi kuvata sen, miten lemmenluritukset muuttuvat kuritukseksi ja henkiseksi kuristukseksi. Miten häpeä ja työttömyys, syyllisyys ja mustasukkaisuus puristavat ihmistä. Minua melkein pelotti mennä TT Frenckelliin lauantain päivänäytökseen. Ettei vaan menisi synkäksi koko saunapäivä. Kengätkin pitäisi ostaa.
Onnellinen vaihe on hoidettu lähes alta pois, kun näytelmä alkaa; pariskunta kuhertelee sohvalla jo yleisön astellessa sisään. Tykkään susta niin että halkeen. Kun asentajien parhaimmistoon kuuluva mies saa potkut itse kokoamansa automaatiolinjan takia, asiaa ratkotaan ensin yhdessä. Kohta mies alkaa vihata haljetakseen. Asteettain näytetään perheväkivallan syntymekanismi. Yleisesti ottaen sitä lienee avattu viime vuosina ilman tabuja, mutta kohteeksi joutuneet (yleensä) naiset eivät tee ilmoitusta vieläkään. Käsiohjelman tilastotieto perheväkivallasta oli tarpeen kerrata. Tuulan lailla hävetään ja kielletään. Pidetään kiinni, vaikka pää on paketissa. Mätkimisen jälkeen mies muuttuu jälleen valloittajaksi. ”Mä pussaan pipin pois”. Samalla Tuulan päähän sattuu, auuts. Minäkin sävähdän.
kuva harri hinkka
Vaara vaanii entistä enemmän, joskaan Hakulisen pariskunta Karina ja Tuulana ei raasta sydäntä samalla raspilla kuin muinoin Paavolainen-Heiskanen Huojuvassa talossa, tv-ruudun läpi.
Ystävät yrittävät auttaa. Arttu Ratinen hukassa olevana luokanopettajana ja kummisetänä palauttaa lievästi mieleen hänen kukonaskeleensa Ihmisen osassa – tai jotain sellaista, mikä ei kuulu tähän. Viime vuonna TeaKista valmistunut Elina Keinonen löytää vaikuttavan hienovireiset konstit kehittyä lambadaa tanssivasta iloisesta työkaverista viisaaksi ja realistiseksi ystäväksi, jolla on omat toisenlaiset ongelmat.
Pieneen vaitonaiseen poikaan samaistuva ohjaaja tietää, miten tuoda lapsen osa esiin. Tämä ei tule väliin huutamaan, että lopettakaa. Miika Murasen ohjaus, Mikko Saastamoisen lavastus ja Mika Hiltusen valo- ja videosuunnittelu toimivat yhteen simppelisti ja selkeästi. Kerrostalokoti parvekkeineen muuttuu Siwaksi hevi-osaston kuvilla ja tavararullakolla.
Murasen musiikkivalinnat eivät pysyttele ajankuvassa, vaan kurovat aikaeroa umpeen. Joulu syntyy näpsästi, kun pannaan enkelikello pöytään ja taustalla piano kilkuttelee varpusta jouluaamuna. Kevätjuhlassa Aapo Salonen laulaa Chisun keijukaisista, joita on myös surullista sorttia.