Ensin oli Jonas Gardellin näytelmä Ömheten. Sitten syntyi kirjatrilogia Rakkaus, Sairaus ja Kuolema. Sen pohjalta tehty tv-sarja Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin nousi jo monimiljoonaisiin katsojalukuihin. Tv-kameroilla mukaan saa niin paljon elämyksellisyyttä, koko Tukholman homokulttuurin, yhteisön karismaattisen kingin, tämän huikeat hautajaisjärjestelyt – että paluu näyttämön typistettyihin puitteisiin vähän arveluttaa. Se on kyllä väärin ajateltu. Kellariteatterin Kaikki on kohta hyvin on omistettu rakkautensa vuoksi taistelleille. Saman kattauksen pohdinnan aiheita saa syliinsä parissa tunnissa. Oikeastaan jo esityksen alkua odotellessa, jos käsiohjelmaan paneutuu. Ohjaaja Miika Muranen antaa valmiit kysymykset: Mitä tekisit jos rakastuisit mieheen/naiseen? Vai rakastuisitko sukupuolen sijasta ihmiseen? Mitä tekisit jos tietäisit jääväsi rakkaasi jälkeen kokonaan yksin? Mitä tekisit jos lapsesi rakkauden kohde ei sopisi maailmankuvaasi? Mitä tekisit jos tietäisit kuitenkin menettäväsi tämän lapsen? Jne.
Käsikirjoittaja Jonas Gardell antaa evästeet omasta kokemusvarastostaan. Hän kuuluu siihen joukkoon, joka homoutensa vuoksi kiusattuna päätyi Tukholmaan 1980-luvulla, nuorena kollina, jonka rakkauden kaipuu oli suuri. Aids-potilaat olivat tuolloin syrjittyä ”hinttiruttoista” kastia sairaanhoidossa ja hammaslääkärissä. Moni Gardellin kavereista päätyi itsemurhaan. Nykyään Jonas Gardell on lukuisin tavoin palkittu tekijä, Vuoden Ruotsalaiseksikin nimetty. Hän elää kuulussa parisuhteessa Mark Levengoodin kanssa, mutta perää kyyneleitä menettämiensä ystävien muistoksi. Ja onnistuu siinä. Kuolemantuomion varjostama rakkaus riipaisee, monelta kantilta.
Rasmuksen hössöttävä äiti on aluksi hulppea kevennys, ennen kuin muuttuu hyytäväksi kauhistukseksi. Ensimmäisellä puoliajalla Juha-Matti Koskela ja Severi Saarinen näyttävät Rasmuksen ja Benjaminin kotielämää mukavan arkisesti tiskeineen ja pyykkeineen, riitoineen ja pelleilyineen. Mistäs sen tietää, vaikka joku homofobinen hetero kuvittelisi kliseiden varassa, että homot vaan bilettää. Hyvää yötä, Rasmus-Nalle, hyvää yötä, kapteeni Hylje, pojat toivottelevat toisilleen, mutta kohtalokas aids saa heittelehtimään tunnelmasta toiseen. Tyyntä ja myrskyä aiheutuu erityisesti Rasmuksen vanhempien yllätysvierailusta. Minna Hokkanen ja Vesa Kietäväinen tekevät herkkua pelkästä säkkituoliin istuutumisesta. Vähän päästä on selvää, ettei taudin etenemistä voi äidin silmien alla salata. Universaalit tunteet äidin ja pojan välillä kihelmöittävät kyynelkanavia. Isän suru ilmenee eri tavalla ja tartuntaa peläten. Toinen puoliaika eletään sairaalassa ja kuolinvuoteella. Viimeimmäksi voi eläytyä hautajaisten osapuoliin, joiden näkemykset hautajaisjärjestelyistä poikkeavat toisistaan täysin. Ei auta, että pojat olivat keskenään puhuneet kaiken valmiiksi. Isä sentään pyytelee anteeksi.
kuva kari sunnari