Sirkku Peltolan uutuus Hevosten keinu heilui pitkän tovin ennen kuin illan ensimmäiset aplodit heruivat. Ne sai Sorin Sirkus! Sori Sirkku, mutta sen verran hitaasti lämpeni yleisö. Kotaloiden jälleennäkeminen oli toki hauskaa, mutta sitten seurasi jotain kyllääntymistä. Loppua kohti tunnelma kohosi samoihin korkeuksiin, missä nuoret sirkustaiteilijat keinuivat.
Kari Sunnari
Alkukuvassa villihevosten lauma kuljettaa Suomen hevosesta alkaneen Kotalan perheen tarinan pustalle Romaniaan. Kolikoista köyhtyneillä perheenjäsenillä on taskussa lähinnä nappeja ja neppareita. Kerjuumatka kulki toisin päin kuin on totuttu. Ja suomalaisleirissä hoilataan mustalaismusiikkia Kaitsun ja Hamedin näppäinsoitinten säestämänä.
Eli kaikki vanhat tutut koolla: Suomea suloisesti sopottava Hamed, jolla ”palaa ikuinen olympiatuli sydämessään”, liuhuletti Kaitsu, jonka slangisanasto on paisunut urtsukasta macgaiveriin eli ihan liikaa, riipaisevasti raakkuva Aili, joka tuntee itsensä joskus ”amareista virkatuksi vessanmatoksi”, tuikea tyttärensä Jaana, napakanpehmeä tai pehmeännapakka mummunsa eli kaikkien Äite sekä tämän viisas tyttärentyttärentytär Tiikeri, vasta 9 vuotta, mutta Äiten sanoin ”kaikkein selväjärkisin tästä joukosta”.
Jänis pääsee jälleen näyttämölle, joskin se pannaan nyt pataan. Karmivien nylkemisohjeiden myötä joutuu miettimään joko eläinsuojeluasioita, omia syömisiään tai kaverin syömistä. Pupun nimi on Nuppu. Kaikki kietoutuu kaikkeen. Hevosenlihaskandaalikaan ei ole turha heitto. Sirkku Peltola haluaa matkan varrella nostaa esiin EU:n ja talouskriisin vaikutuksia kuten hevosten teurastus tai ihmiskauppa.
Kaikesta kurjuudesta huolimatta Kotalan perhe on sinnikäs; sitkeä kuin Suomen hevonen, vaikka EU-asetukset aiheuttavat villiintymistä myös ihmisissä. Kuten ne synnyttivät villihevosia etelänmaissa sen jälkeen, kun EU oli kieltänyt hevoset maanteillä. Toista oli silloin kun Ilja Repin maalasi teoksen Tolstoi ja hevoset. Maalauksella on suuri merkitys Kotalan perheen suunnassa, vaikkei taulu täyteenlastatun Ladan kyydissä olekaan. Arvoituksellista?
Olkoon, ensin etsitään sohvalle sija. Leiripaikka osoittautuu surullisenkuuluisaksi Nokia Cityksi. Kylälle suurta tragediaa aiheuttanut tehdas on aikaa sitten lopettanut puhelinten valmistuksen. Kaitsu löytää sentään Nokian tivolin vanhan tykin. Sillä on merkittävä panos pariinkin kertaan. Paukkukoon, nauru on ikuista, tietää Äite, kun perillä ollaan. Kauniit ja pelottomat nousevat aina, yksi toisensa jälkeen.
Musiikkiin kiinnittää joka kerta huomiota Sirkku Peltolan ohjauksissa. Varsinkin nyt ja varsinkin minä, kun veljeni viulunsoitto kajahtaa huippuämyreistä isoon saliin, jo toista kertaa. Reviisorissa vielä dramaattisemmin. Kolmannenkin kerran Doina Klezmer on kuulunut Peltolan musiikkilistalle, kontrabasson muristessa suomalais-ugrilaista klezmeriä. Kun sorinsirkuslaiset taiteilivat katon rajassa, korviaan sai lepuuttaa puhetulvasta nostalgisella hitillä I Who Have Nothing. Ja entäs lopetus: Muinoin nuorten radiolistassa raivostuttavan pitkään ykkösenä roikkunut Iltatuulen viesti oli muuttunut melkein hiveleväksi.
http://open.spotify.com/album/3OdNUntwBC43ta7wnpTkfr (Linkki Doina Klezmerin Nomada-albumiin)
PS Nimilistaa päärooleihin: Maria Aro, Tuire Salenius, Aimo Räsänen, Pentti Helin, Miia Selin. Emmi Kaislakari, Janne Kallioniemi, Ilkka Koivula, Severi Saarinen. Sorin Sirkus, tirehtöörinä Taina Kopra. Lavastus taattua Lindholmia ja äänisuunnittelu taattua Tuohimaata.