Suomifilmin salaiset kansiot tuntui kuin kevyeltä välipalalta Tampereen Teatterikesän tuoksinassa. Se saa kuitenkin syvyyttä niputtaessaan yhteen kaiken sen, mille on tullut ohimennen naureskeltua ja hymähdeltyä, ne Justiinat, Kassi-Almat ja Suomisen perheen roolimallit. Rakkauskohtaukset näyttävät lähes raiskauskohtauksilta, kun ne peräjälkeen näytetään. Intohimoa piti olla, kun kyseessä yleensä kielletty rakkaus tai se niskoja nakkeleva neito. 

Mari Lehtonen ja Pinja Hahtola todistavat, että naisen ei tarvitse olla ylilihava rillipäinen harvahammas ollakseen komedienne. 

Parivaljakolla on kiivastahtinen urakka vaihtaa hahmoa esityksessä, jossa luodataan vuosikymmenten elokuvat, kulisseineen. Kumpikin antaa vuorollaan näytteen sovinisti-Särkän neuvottelutaidoista palkka-asioissa. ”Miksi minä saan vain neljänneksen Taunon palkasta?” kysyy Ansa Ikonen.

Herkkupaloja syntyy myös uusista elokuvista, kuten Pirkko ja Pätkä, tai niiden tekotavoista, kuten Tuntemattomassa synnyttäjässä Vieno Linnan romaanin pohjalta. Onkin syntynyt keskustelua siitä, että Vieno Linna typisti miehet lähinnä siittäjiksi. Nyt mies on sentään otettu uudella tavalla esiin, hän odottaa synnyttävän vaimon paluuta kotona alasti. Esimerkiksi.

Eivät pelkästään elokuvat vaan myös luennot pitävät naurua yllä. Pinja Hahtolalla on tässä  pitelemätön ote. Yksi luento on materiaalin puutteessa peruttu: Nainen aktiivisena toimijana suomalaisessa elokuvassa. Tosin 1990-luvulle tultaessa nainen onkin jo toimintaelokuvissa mukana – miesmäisenä aggressiivisena aseenkäyttäjänä. Hervottomat luennot sisälsivät lopulta faktoja, joiden myötä Salaiset kansiot muuttuivat vakaviksi  kansioiksi.

Suomifilmin salaiset kansiot sai ensi-iltansa alkuvuodesta Kansallisteatterin Omapohjassa, ja HUOM se vierailee parhaaseen kaamosaikaan Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä.

Käsikirjoittajien Hahtola-Lehtonen ohjaajana toimi Ria Kataja.

Kuvat by Tampereen Teatterikesä/Esko Paavola