Yli sadan vuoden takainen Pietari on nyt Helsingissä, Dostojevskin pimeät portaikot ja ahtaat huoneet Q-teatterissa. Nerokkaasti. Yksi pöytä keskellä lavaa käykin ahtaaksi, kun neljä raskolnikovia tunkee sen päälle.
Katsomo on kolmessa suunnassa. Ylöspäin hämärtyviä rappuja on joka reunalla toteuttamaan Dostojevskin kuvailua klassikossaan Rikos ja rangaistus vuodelta 1866. Yli 500-sivuisesta teoksesta voi jättää paljon tapahtumia ja henkilöitä pois, ja silti riittää ammennettavaa syyllisyyden ja katumuksen, hyvän ja pahan ja elämän paradoksien esittämiseen.
Heti alkuun raskolnikovit – Hannu-Pekka Björkman, Lotta Kaihua, Elena Leeve, Miro Lopperi – taustoittavat suurkaupungin hellettä ja melskettä kuorossa kuin yhdestä suusta. Suurihan Pietari oli Dostojevskin aikaankin, asukkaita saman verran kuin stadissa nykyään.
Alkuperäinen Raskolnikov oli köyhä ylioppilas ja aloitteleva kirjailija, nyt – Orpon ja Purran Suomessa – ahtaalla elävä taideopiskelija, jolla on vuokrarästejä ja sossussa ongelmia. Raskolnikov joutuu asioimaan pervon panttilainaajaeukon luona.
Moraalia ja etiikkaa loputtomasti pohtiva Fjodor Dostojevski ei ole sellainen humoristi kuin moni muu venäläinen kertoja, mutta Esa-Matti Smolanderin sovituksessa on hulvattomia kohtauksia, kuten juuri koronkiskurin luona käynti. Tai hautajaiset, joihin suntio ei saavu, ja pappi joutuu työntämään arkkua uuniin asti.
Samaten syyllisyydessä möyrivän Raskolnikovin uni alkaa railakkaasti Elena Leeven ja Tero Lopperin muodostaman hevosen ansiosta – ennen kuin hymy jäätyy huulille.
Kaikki esiintyjät hyppäävät muissakin rooleissa kuin yhtenä nelikosta. Lopperi tuntuu olevan kovassa nosteessa urallaan, eikä hevosen peräpäänä toimiminen sitä mitenkään himmaile. Konkari Björkman kahvia kuljettelevana poliisimestarina on vaikuttava. Ihan sama, onko hän hipihiljaa vai huutaako täysillä. Elena Leeve vaihtuu välillä Sonjaksi, ja tuo mukaan aineksia rakkaustarinasta.
Lotta Kaihuan bravuuri on panttilainaamon eukko Aljona, joka diilaa myös Raskolnikovin alushousuilla.
Aljonasta tulee Raskolnikovin pakkomielle: Jos yksi on vain vahingoksi, kun tuhat nuorta voisi pelastaa yhdellä, hänet voi tappaa. Raskolnikov jakaa ihmiset tavallisiin eli alempiin, ja varsinaisiin eli poikkeuksellisiin. Näillä on oikeus ja velvollisuus rikkoa lakia, oma oikeus astua ”tiettyjen esteiden” yli…
Rikos ja rangaistus panee kenet tahansa miettimään, niin Q-teatterikin. Viime Teatterikesän parhaimmistoa Tampereella oli mielestäni Q:n Joitakin keskusteluja merkityksestä. Ensi kesänä haluaisin nähdä tämän dostojevskin uudestaan.
Kuvat Mitro Härkönen