Helsingin spektaakkelimaisen Merenneidon jälkeen tuli kuin hyökyaaltona ajatus, miten suurta voi olla pieni – kun kaksikko Zin ja Mike – Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama – ovat heittäytyneet Don Quijoteksi ja Sancho Panzaksi. Ja miten hulluus voi olla viisautta.

Man of La Mancha Broadwaylta kääntyy näpsästi de la Manseksi TTT Salmelaisen lavalla. Täkäläisiä nimiä vilisee erinäisissä yhteyksissä, joihin halutaan kritiikin sarvea tai huomiota tökätä. Don Quijoten hallusinoidessa vankityrmän, aseenkantaja korjaa, että sehän on Esperi.

Miguel de Cervantes oli jo 1600-luvulla niin ovela, että irvisteli valtaapitäville tuulimyllyjä vastaan taistelevan pöhkön avulla, niin etteivät herrat hohotukseltaan hoksanneet.

Tämä Red Nose Companyn esitys on tehty Otso Kauton hyvässä huomassa. Lavalla teatterinjohtajaa ei näy, mutta tekstissä kyllä, ja niin ironisessa yhteydessä, että varmaan on omaa käsialaa. Rosinanteakaan ei näy, mutta kyllähän kitarakin hevosena palvelee, keppihevosena ainakin. Kitara myös soi hyvin ja laulu luistaa. Punanenät on musikaalisiakin.

Yleisökin saa irvailua osakseen, välillä ollaan maalaistolloja Siurosta, ja me nauramme makeasti päälle, minä tämän tästä kaksin kerroin. Seuraavien näkyjen koittaessa voi vaikka vakavoitua, kun ritari pitää meitä kaleeriorjina, ja Sancho Panza kyselemään, onko meillä kahleet vai ei. Onko?

Kaikilla kolmella tekijällä tuntuu olevan erityissuhde Espanjaan; kukin on asunut tai esiintynyt siellä enemmän tai vähemmän. Kulttuurihistoriaakin saamme kuulla.

Esiintyjillä tuntuu olevan myös hyvä ote joko tarttua hetkeen ja reagoida yleisöön tai muistuttaa skriptin mukaan, että teatterissa ollaan. Varoitus: Älä myöhästy väliajalta, jos et halua joutua keskipisteeksi.

Luonnikas klovneria jätti pitkäkestoisen jälkihykerryksen, konkreettisenkin muiston: Me villiintyneimmät poseerasimme fanikuvassa aulassa esityksen jälkeen.

Yhteistuotantokumppanit TTT:n kanssa ovat Turun, Lahden ja Kuopion kaupunginteatterit. Julistekuva ylhäällä: Tero Ahonen.