Kultainen vasikka

Jo nimikin sen kertoo, joskin raamatullisesti, että kyse on rahasta, sen himoamisesta. Maria Jotuni asetti aiheen säväyttäviin puitteisiin, sodanaikaiseen mustaan pörssiin ja keinotteluun. Rauhan solmiminen olikin toisille katastrofi, tai ”pahempi kuin maailmanloppu”, kuten näytelmän matriarkka (Ritva Grönberg, Kuopio) parahtaa, osakekeinottelun sokaisemana. 

Ohjaaja-sovittaja-lavastaja Mikko Roiha jatkaa klassikkojen modernisointia, joista olen nähnyt Juhan ja Pakolaiset, Jotuneista Miehen kylkiluun. Ne riittivät mainiosti matkustaakseni Turun Kaupunginteatteriin, vaikka esitys vierailee Tampereellakin alkuvuodesta.  Jos mieltää Kultaisen vasikan aiemmasta kokemuksesta lähinnä kamarinäytelmäksi, sen luonnehdinta ”tanssillinen komedia” voi kuulostaa kummalta – vaan näyttääkin täysin luontevalta, kuin myös eri puolilta Suomea koostuva ensemble.

Kyseessä on jälleen useiden teatterien yhteistyö. Näyttelijät ovat kuin kotonaan omaperäisessä tyylittelyssä, rytmissä, askelluksissa ja terävissä elkeissä. Katsomossa ei siten tarvitse arvuutella absurdiuksia, vaikka meno yltyisi charlestoniksi tai seinän takana kolisisi. Se tietää avioeroa. Kaikki on selvää, mykkänä katkokävelevää isää myöten.

Radio ja ovisummeri ovat olennaisimmat tykötarpeet lavasteissa. Napin painallukselle vaihdetaan tunnelma ja kohtaus; musa muuttuu, askeleet muuttuvat. Koreografia työryhmän työstämänä on hieno suoritus. Luulin ilman muuta, että koreografi oli tarvittu erikseen.

Huumori on ovelaa ja oivallista. Ei tarvitse hohottaa suureen ääneen, mutta mieli hyrähtelee tämän tästä – vaikka Jotunin huvinäytelmä on komediaksi julma. Kukin henkilö vuorollaan pääsee hyrinän kohteeksi. Tai vähän enemmän, varsinkin kun mykkä isäpappa (Joonas Kääriäinen, Kouvola) alkaa parahdella melkein loputtomasti. Kääriäisen päärooli tässä on liikemiehen palvelijana. Liikemies ja Eeditin aviomies näytteli nyt kotiteatterissaan eli Markus Ilkka Uolevi Turusta. 

Sisarukset Eedit ja Lahja (Ella Mustajärvi, Kotka ja Saara Jokiaho, Jyväskylä) taistelevat rakkaudesta, vapaudesta ja elämän totuuksista eri periaatteilla, puhtoinen Lahja valkoisissaan, ahnas Eedit paljeteissaan, mutta naiset tässä jylläävät jyrkkinä, miehet ovat pehmeämpää sorttia. Naisetkin vähitellen tokeentuvat. Eedit vaihtaa kimallemekkonsa vähemmän välkehtivään. Siinä olkoon lohdullista  juonipaljastusta riittämiin. Kun sillä ei ole niin paljon väliä, Jotunin ajattomalla tekstillä on. Maria Jotuni – jonka syntymästä tuli huhtikuussa kuluneeksi 140 vuotta – käänsi  perinteisiä käsityksiä rämäkästi. Dialogi on täynnä näppärää ja näpäyttelevää filosofiaa tähän maailmanmenoon. Missä puhutaan koronasta, puhutaan  rahastakin.

-Mutta saako rahalla sittenkään kaikkea, onnea tai vapautta, sitä tämä näytelmä kysyy kerta toisensa jälkeen. Sen matka jatkuu Turun jälkeen Tampereen kautta Kotkaan ja Kouvolaan. Älä päästä ohi.

Kuvat Moe Mustafa

Juttele esityksestä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.