Fox mummun saappaassa soi näyttämöllä niin pitkän ajan jälkeen, että aiemmin Mörttisen perheen tytärtä esittänyt Miia Selin häärii nyt äitinä. Komediateatterin alkukuvassa vanhemmat ovat täysin hyytyneitä, kun lapset purkavat energiaansa. Jääkaapin ovessa on vuoden 1999 kalenteri.  Selinin karisma on esityksen kantavinta sorttia. Siihen ei sisälly kyllästyttäviä maneereja, terhakkaa temperamenttia kyllä, äidin väsymyksestä huolimatta.

En asunut Tampereella 2000-luvun alussa enkä osunut näkemään Kellariteatterin silloisia esityksiä, eli koin Sirkku Peltolan luomat Kotalan ja Mörttisen perheet väärässä järjestyksessä. Perheiden absurdiudet ovat ihan eri tasoilla, mutta tuli vaan tuo trilogiaperhe mieleen, ehkä siksi, että Aimo Räsäsen hahmo – vaikka olikin nyt isä eikä poika – tuntui ottaneen jotain reseptiä Kotalan hyllystä. Tässä tokaluokkalaisena poikana on Leevi Rauhalahti, joka olisi jotain reseptiä tarvinnutkin moneen muuhun paitsi taiteelliseen Hamlet-tanssahteluun. Kyseinen kohtaus sinällään jäi minulle irralliseksi osioksi, ikään kuin merkkaamaan, että liikutaan fiinisti farssia ylevämmällä tasolla. Lukiolaista tytärtä ja teiniongelmia esitti Marika Heiskanen. 

Tuukka Huttusen roolit opettajana ja poliisina tuovat framille niin koulunkäynnin  ongelmat kuin huumehörhöilyn.

Pääaiheena kulkee perheen vaikeus puhua asioista oikeilla nimillä, vaikka koko ajan puhutaan – venytellään asian viereen viemisellä, vahingossa harhautumalla tai  tietoisesti harhauttamalla, höpsötellään yksityiskohdilla. Jossain kohtaa melkein pelottaa käsiksen kompastuminen nokkeluusneuroosiin, kun toisessa kohtaa säikähdän, mille oikein hörähdin. Eihän tässä pitänyt nauraa – mutta kun Selin taas täräytti kaaoksen keskeen jotain että ”nyt paistan kyllä lättyjä”, niin minkäs teet.

Teinityttö parkuu täysillä maailman kohtuuttomuutta, kysyy olennaisia kysymyksiä vanhemmilta, jotka ovat ihan pihalla. Parisuhteessakin piisaa setvimistä, mutta äiti ei yleensä muuta keksi kuin voikkuleipää tai o´boyta. Lomautettu ja luuleskelevaisuudesta syytetty isä ei senkään vertaa. Pojat on poikia, ja tytöillä ei saa olla poikaystäviä, ei ainakaan mitään uusperheen ylijäämää. Siihen tyyliin.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Sirkku Peltola on alusta asti osannut kietoa moninaisia vakavia aiheita huumorin keinoin tarjolle. Luultavasti kuka tahansa jonkun lapsi tai jälkikasvua saanut miettii, miten asiat meillä on menneet, mistä meillä vaiettiin…Saattaa tietysti herkistyä muistelemaan myös minivogueta, poolopaitaa, slipoveriä tai kannettavaa kännykkää.

Kuvat Harri Hinkka