Juha Hurme peruskysymyksen äärellä

 

Kun on tullut pidettyä teatteriblogia jo pitemmän aikaa, lienee korkea aika selvittää, MITÄ TEATTERI ON. Senkokoisen otsikon Juha Hurme laati luennolleen Tampereen yliopistossa marraskuun alussa. Juha Hurme on ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Tätä nykyä hän on kaikkia näitä samaan aikaan Kom-teatterin Muuttomiehissä. Sattui kohtalokas muutos muutoksia käsittelevään näytelmään.

juha hurme15.JPG

Johdannossa Hurme käytti määrittelyapuna kolmea ”auktoriteettiaan”, Sakari Pälsiä, Jorge Luis Borgesia ja Samuli Parosta. Pälsi kertoili jo pikkupoikana: ”Arvon eno on tiatterinäyttelijä, antaa ripustaa itsensä hirteen joka ilta, narraa katsojat aplodeihin – ja saa siitä palkkaakin”. Samuli Parosta myötäillen Hurme sanoo, että hänenkin käsityksensä ja toiveensa on, että esityksen loputtua myös katsoja on noussut taiteilijaksi, kuvitellen loput. Näytellä-sanan käännös on muuten suomen kielessä mennyt alun alkaen pieleen, hän huomauttaa. Se pudottaa katsojan passiiviseen tilaan. Muissa kielissä perustana on leikkiä; play, spela, spielen. Pelata teatteria kuulostaa svetisismiltä – mutta sen kuuluisi olla kuten pelata jalkapalloa.

Juha Hurme opettaa myös Teatterikoulussa. Seuraavaksi hän alkaa pilkkoa akateemiseen malliin, mitä kaikkea tapahtuu näyttelijän ja katsojan kohdatessa näyttämötilassa, miten kaikki kahdentuu näyttämöllä, kun Pekka esittää Hamletia. Jos Pekalla on aknea, Hamletillakin on. Jopa musiikki näyttelee musiikkia, pöytä pöytää. Paitsi jos käy niin kuin kerran Raahen ulkoilmanäyttämöllä. Orava kipitti lavalle loppuvaiheessa kesken dramaattista miekkailukohtausta. Orava ei kahdentunut, mutta vei kaiken huomion, koska se oli aito itsensä. Hyvät näyttelijät osaavat kuulemma ottaa oravan jotenkin mukaan.

Sitten ruoditaan kirjoitetun ja esitetyn taiteen suhdetta. Lukiessamme teemme ohjaajan työtä. Ohjaaja ja näyttelijät luovat kollektiivisen mielipiteen näytelmästä. Katsojan kannalta jopa istumapaikka vaikuttaa näkökulmaan teatterissa – toisin kuin elokuvissa. Lisäksi jokaista elävää esitystä voi pitää harjoituksena – ainakin Muuttomiehissä tehdään paraikaa sillä periaatteella – jolloin esitys muuttuu koko ajan. Kriitikotkin voivat vaikuttaa esitykseen. He eivät saa sanella tahtia, mutta rakentavasta kritiikistä voi ottaa onkeensa. Hurme ainakin toivoo, että kriitikot ja teatterilaiset voisivat olla ”samalla puolella”.

PS Ikääntyvien yliopiston luentosarjaan kuulunut teatteriluento sai innostuneet aplodit – yleisöltä jolle ei ole ikärajaa.

 

Juttele esityksestä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.