Tampereen Teatteri on ratkaissut kaikkien firmojen tämänvuotisen pikkujouluohjelman ja näyttävän illallispaikan: Hiuskarvan varassa on dekkarimainen komedia tai farssimainen dekkari, joka osallistaa yleisöä railakkaasti – ja mitä juhlavimmissa puitteissa Tuulensuun Palatsissa.

Näytelmä on saksalaisen Paul Pörtnerin aikaansaannos, jota on esitetty kaikissa maanosissa kymmenillä eri kielillä, nyt myös suomeksi ja Manseen mainiosti sovitettuna. 

Tampereenkiälisellä uutistenlukijalla alkaa pyöritys, joka vie heti mennessään. Mortonki-uutiset mainostavat samalla kollegoja Komediateatterissa ja Manserock85 muistuttaa Työväenteatterin ansioista. Ilves ja Tappara vilahtavat tasapäin siellä sun täällä, samoin Pate, Kummola, Raipe ja Alatalo, mutta aivan uusissa yhteyksissä, eli hyväksytään ilman muuta. Tuttuja ovat ulkopaikkakuntalaisillekin, ei sen puoleen. Eikä tarvitse tietää, missä Hämeenpuisto sijaitsee, eivätkä kaikki paikallisetkaan tiedä, että ilvesläiset ivaavat vastapelureitaan mouhijärveläisiksi.

Ville Majamaa eli hiusartisti Seppo ”Sebastian Sebu” Salo pitää Salon Sebastiania talossa, jossa tapahtuu murha. Tuskin lasketaan juonipaljastukseksi, kun keskimäärin dekkareissa tapahtuu murha. Yläkerran kuolleella pianistilla on sama nimi kuin minun pianonsoiton opettajallani lapsena, nyt kiinnostaa. Yleisökin saa kerätä todistusaineistoa yksityiskohdista suljetun tilan mysteerin selvittämiseksi. Ei kai kukaan tee itsemurhaa kesken Shostakovitsin soiton? Tekijäkandidaatteja on useampi, ja heitä saa sitten kukin arpoa loppua kohti. Yleisö myös vaikuttaa joka kerta loppuratkaisuihin, joten näytelmä tulee olemaan aina erilainen.

Sebun salongissa pörräävät suorastaan virtuoottisesti Risto Korhonen, Elina Rintala, Eeva Hakulinen ja poliisit Arttu Ratinen ja Lasse Viitamäki. Ratisen kontolla on haastatella silminnäkijöitä myös väliajalla. Tiimi tietää toisensa ja kukin taitaa rytmin samalla kellonlyömällä.

Uusi esiintymislava on mitoiltaan ja muutenkin ihan toista kuin kotikentällä, mutta sitä ei tule edes ajatelleeksi paikan päällä. Homma on hallussa, myös ohjaaja Sakari Hokkasella, joka keräsi kokemusta saman porukan kanssa vuosi sitten Last Christmas -esityksellä. Nyt onnistutaan paremmin. Näyttämölle sovittamista toteuttavat ohjaajan lisäksi Mika Eirtovaara ja työryhmä.

Peruskorjauksessa oleva Tampereen Teatteri on keksinyt varsin luovia ratkaisuja evakolleen, kuten Sormusten herra Tampere-talossa tai Peltienkelit kaupungin katuja pitkin. Nyt palatsimaisiin puitteisiin voi tulla nauttimaan myös täyden menun pari tuntia ennen esitystä.

Kuvat Heikki Järvinen

Juttele esityksestä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.