Haitarin Hendrixin 60-vuotiskonsertti on kuin kokonaistaideteos taustakuvineen. Kimmo Pohjosen kiertue saavutti Tampere-talon isänpäiväsunnuntaina, yllätyksineen. Salamyhkäinen alku johti henkeäsalpaavaan pauhinaan, sitten suvantoon, kunnes myrskysi taas. Myrskyä seuraa tyven -rakenne toistuu, se on enemmän päällevyöryvää kuin melodista. 

Kimmo Pohjonen on soittanut teostaan Uniko erilaisissa yhteyksissä, nyt voimallisen Tallinnan kamariorkesterin kanssa, jota luotsasi Tonu Kaljuste. Juuso Hannukainen soitti sähkörumpua. Elektroniikkaa ja tekoälyä sisältyi iltaan monin tavoin, yli oman ymmärrykseni. Pohjonen on virittänyt soittimensa sisälle sellaista, mikä saa haitarin jyrisemään ja paukkumaan, rahisemaan ja suhisemaan.

Säkkijärven polkka oli toista maata. Ensimmäisen puoliajan encorena se toimi hyvin – eikä ollut sattumaa. Hanuriklassikko tarjosi esimerkin kertoa musiikin voimasta: Nopeatempoista Säkkijärven polkkaa käytettiin venäläisten radiomiinojen torjunnassa jatkosodan aikaan. Se soi radioaalloilla kuukausien ajan vihollisen räjäytyssignaalien häiritsemiseksi.

Isänpäivänvietto alkaa toiselta puoliajalta, kun estradille astuu myös Veikko Pohjonen, 88 v, joka alun perin saatteli poikansa soittajan tielle, perinteisellä soittopelillä. Mikä sopisikaan paremmin yhteiseksi kappaleeksi kuin Valssi menneiltä ajoilta. Menneitä aikoja kerrataan myös veikeässä kuvakavalkadissa Viialan pelimanneista alkaen. 

Poika ei sittemmin tyytynyt soittimen perinteiseen imagoon. Sen tunnen liiankin hyvin: Oma isäni soitti haitaria harrastuksena nuoresta pitäen, ensin iltamissa, sittemmin Mieskuoro Laulajien bändissä. 

Pohjosen uudistamasta haitarimusiikista viimeisin todiste on moniulokkeinen 60Zone. Se saa taustakseen suurikokoisia tietokoneanimaatioita Jeesuksesta diktaattoreihin ja sodan raunioihin. Muusikko on saanut esittelyissä titteleihinsä lisämääreen ´yhteiskunnallinen aktivisti´. Kuvat tekevät selväksi huolen maailmantilasta, ja kysyvät: Kenen Jumala on se oikea? Kenen Jumala oikeuttaa tappamaan? Pohjonen on ottanut mukaan myös avainsanojen/ sanaparien laulamisen, kuten esim ympäristöasioista ”tuulen voimaa, metsän voimaa, voimaa maan, voimaa saan, voimaa jaan…”

Voimaa esityksessä tosiaan on. Jalkojeni alla jytisee kuin rokkikonsertissa. Haitaria on revitelty sekä demonisesti että taputellen ja seesteisesti. Isänpäivään osuneen konsertin kauniiksi päätökseksi tyttäret Inka ja Saana laulavat Syysunelmista.

Kuvat Eligio Santos, Kerttu Kruusla