Evitan siivin

Saa nähdä, vetisteleekö Tampereen Työväen Teatterin yleisö, kun Laura Alajääski tai Maija Rissanen vetelee Et itkeä saa Argentiinaa ensi syksynä Evita-musikaalissa. Hyvin lauloivat yhdessäkin, jo tässä vaiheessa. Webberin&Ricen menestysmusikaalin harjoituksia teettää parhaillaan ”maailman onnellisin ohjaaja” Tiina Puumalainen. Kaksoismiehityksessä on yli 30 hengen ensemble esittämässä ristiriitoja herättäneen henkilön elämää. Eva Peron, Argentiinan merkittävin nainen, diktaattoripresidentin puoliso, köyhien kuningatar, vallanhaluinen ahnehtija, näyttelijä ja suffragetti, malli ja marttyyri.

evita1 laura alajääski, maija rissanen.JPG

Myös Otso Kautto vaikuttaa onnelliselta ohjaajalta. Brittihitti Yöllisen koiran merkillinen tapaus saavutti maagisen menestyksen merkillisellä aiheella Lontoossa. ”15-vuotiasta Cristopheria epäillään ensimmäisenä naapurin koiran tappamisesta. Sitten hoksataan, että poika, jolla on asperger, ei osaa valehdella. Hän vapautuu syytteestä, mutta päättää silti löytää tekijän – ja päätyykin ratkomaan oman elämänsä mysteeriä. Kuolleeksi luultu äiti löytyy. Mutta tämä ei ole mitään tunnepuuroa”, Kautto lopettaa.

”No tämä on tunnepuuroa oikein isossa kattilassa”, aloittaa ohjaaja Samuli Reunanen Rakkauslaulusta. ”Se käsittelee 50 vuoden avioliittoa kyselemällä, mihin elämässämme kannattaa tähdätä. Minkälaisen jäljen tai perinnön haluamme jättää toiseen ihmiseen ja maailmaan? Isoja kysymyksiä kevyestä hengittäen”, ohjaaja kuittaa. Lavalla nähdään kaksi eri-ikäistä pariskuntaa, Heidi Kiviharju ja Janne Kallioniemi sekä Jaana Oravisto ja Pentti Helin.

Ohjaaja Tommi Auvinen pääsee päsmäröimään sukulaisiaan, kun uusi vanhojen kvartetti kokoontuu näyttämölle. Eila Roineen esittämän Mariannen kahvipöydässä istuvat myös Liisa Roine, Maria Aro ja Jarno Hiilloskorpi. Emäntä kajauttaa, että ”onks täällä joku, joka uskaltaa rakastella päivänvalossa?”

Vielä ehtii on tämän näytelmän nimi.

 

 

Juttele esityksestä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.