kuva harri hinkka

Kun näin Jatkuvan kasvun kantaesityksen Ryhmäteatterissa, ajattelin, että kiva kun tuli nähtyä kahden näyttelijäpolven mestarit vierekkäin lavalla eli Martti Suosalo ja Aku Hirviniemi. Ajattelin myös, että Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä ovat käsikirjoittajien nokkelimmasta päästä – mutta että tätä lajia piisaa vähäksi aikaa, ajankuvan tykitystä turbovaihteella. Nyt tuumaan, että hyvin mahtuu trilogian päätösosakin Tampereen tarjontaan, Frenckellissä. Vain hurtisti tehtynä voi tällaisia kansantalouden kursseja sietää. Peruskurssi alkoi Päällystakin kasinotaloudesta kotomaassa, sitten mentiin EU-taivaan alle, nyt jo globaalitalouteen. Jatkuvassa kasvussa esitetään ja selostetaan kaava, miten iso bisnes pyörii. Insinööri Antero Alapylpyrä pelastaa nöyrästi yhden sun toisen hankkeen ilman ihmisiä toimivilla masiinoilla, mutta itse hän on koko ajan pulassa ja aina vain kauempana yksinkertaisesta tavoitteestaan saada perheelle talopaketti ja pihagrilli. Jukka-talo vaihtuu Jämerä-talohaaveeksi täysin epärealistisesti: Vaimo häippää joogihörhön matkaan. Monenlaista veijaria hiihtelee Anteron matkan varrella, kioskinmyyjistä konsultteihin. Se tietää kymmeniä vaatteidenvaihtoja neljälle muulle näyttelijälle. Tom Lindholm on vaihtanut Akakin päällystakin Anteron paitoihin ja pusakoihin. Tuija Ernamo saa laitettavakseen Aasian ihmisten pienikokoiset vaatteet. Japanilainen liikemies ja kiinalainen grillimyyjä ovat herkullisia. ”Toi kinuski varasti meidän brändin”, karjuu isoilla palkeillaan Ville Majamaa, joka laitapuolen Paavona liittyy Alapylpyrän alamäessä yrittäjäkumppaniksi nakkikojuun. Alamäki jatkuu, mutta niin jatkuu myös Alapylpyrän optimismi ja sopeutuvaisuus. Majamaan lisäksi kanssanäyttelijät Mari Turunen ja Esa Latva-Äijö ovat vanhoja tekijöitä trilogian mentaliteetissa.

Videoiden käytöstä live-esityksessä moni nykyään jo närkästyy, mutta näppärää konstia ei kannata heittää yli laidan silloin, kun se puoltaa paikkaansa. Kun Antero Alapylpyrä näkee lentokoneessa elämänsä kuin filminauhana ennen kuolemaa, niin mikä sopisi sitä paremmin näyttämään kuin video. Ja miten saisi sukkelammin esiteltyä kannanottoa vanhustenhoitoon: Sinne vaan mummot AutoCare tuotantolinjalle, missä heidät eri etapeissa puetaan, pestään, syötetään ja ulkoilutetaan, ilman ihmistyövoimaa.

Videot tulivat siis jäädäkseen. Sitten seurasi kaiken pysäyttäminen lavalla ja pitkä hiljaisuus, viimeimmäksi pimeältä näyttämöltä puhuminen. Ohjaaja Mikko Kannisen pakissa on kaikki. Paljoutta joutuvat tekemään muutkin, koska käsikirjoittajat ovat sen sortin ahtaajia. Roolipakasta nousee Putouksen äänenpainojakin – mutta päähenkilö ei ole sketsihahmo: Hänellä on lapsuus. Entä lavastus sitten! Jeesus astuu taivaasta, mutta kohta mennään jo veden alla. Varsin hieno vedenalainen kuva on saatu aikaan Marjatta Kuivaston suunnittelemana.

PS. Seuraavaksi selvittelen ehkä jänisten magiaa taiteessa. Jäniksiä on alkanut hypähdellä lavalle asti viime aikoina, muissakin kuin Kellariteatterin Kerjäläsessä ja jäniksessä. Tässä rusakko loikki lähinnä puheen tasolla, paitsi alun hämäräksi jääneessä tanssiosuudessa.