Onko elämä kuin vuotava katto? No, tämä on meikäläisen päkistämällä synnyttämää symboliikkaa, koska Erään itsemurhan anatomia on niin monikerroksinen ja -ulokkeinen teos, ja sen alkua odotellessa sade tippuu vain yhdestä kohtaa ohuesti. Tämä toistuu pitkin esitystä, mutta aina eri kohdasta.
Kaiken kaikkiaan tuntuu, että on kamala kiire pysyä kärryillä, pää ei pysy perässä. Suurin syy lienee siinä, että on ikään kuin totuttava kolmen kerroksen esitystapaan; siihen että kolme sukupolvea/aikatasoa – 1970-luvulta 2030-luvulle – on lähes koko ajan yhtaikaa näyttämöllä. Saisi kuulemma valitakin, mitä tarinaa seuraa, mutta minä olen huono valitsemaan. ”Menetelmä” on kuitenkin kiinnostava, ohjaus uudenlainen, ja ennen kaikkea: näyttelijät haltsaavat sen täydellisesti.
Erään itsemurhan anatomia tuli TTT:n näyttämölle Espoosta. Yhteistyökumppaneita ovat Teatteri Metamorfoosi ja Circo Aereo. Alun perin näytelmä tulee Brittein saarilta: Se on monesti palkitun Alice Birchin käsialaa, mutta kiitettävän käsialanäytteen antaa myös kääntäjä Reita Lounatvuori. Dialogi on uudenlaista jännää. Toistot, tauot ja päällekkäisyydet on taidolla hiottu.
Esimerkiksi jos yhdessä kohdassa joku esittää kysymyksen, vastauksia purkautuu kahdesta muusta suunnasta tai samat sanat limittyvät eri tilanteisiin. Ja välillä saa ihmetellä, kuka nyt puhui ja missä.
Alkuun nämä ”tekniset seikat” vievät huomioni tai juutun syihin, joita ei ole tarkoituskaan selvittää. Pääsy itse asiaan venyy näköjään tätä kirjoitettaessakin.
Isoäiti kävelee junan alle. Anna-tytär joutuu huumekierteeseen. Sukupolvinen trauma toteutuu hänen kohdallaan itsemurhana kylpyammeeseen, mutta Annan tytär Bonnie päätyy katkaisemaan ketjun sterilisaatiolla.
Alice Birch ruotii naisten asemaa, paineita ja itsemääräämisoikeutta positiivisella feminismillä: Vaikka tarina on raakaa, niin miehet eivät ole pahoja, ja huumori mahtuu mukaan. Voi sitäkin kohtausta, missä raskaana oleva Anna äyskii ylettömästi miehelleen, vaikka tämä juuri hieroo vaimon hartioita miten parhaiten taitaa.
Näyttämöllinen surrealistista tunnelmaa syntyy, kun sähkösokkipotilas kohoaa korkeuksiin leijumaan, toisaalla ammeesta nousee tanssivat kädet jne.
”Uneen, uneen, peiton alle” oli vaikuttavaa kuunneltavaa. Olen kaiken kaikkiaan vaikuttunut, vaikka sydäntä ei raasta pohjia myöten…
Näyttämöllä ahkeroi naiskolmikko Terhi Suorlahti, Roosa Söderholm, Senna Vodzogbe. Muissa rooleissa Samuli Nordberg, Eero Ojala, Pauliina Palo ja Riina Tikkanen tuovat esiin ihmisen eri puolia erilaisine hahmoineen. Esityksen nuket tuovat mukaan lapsen kulmaa asioihin.
Ohjaus Davide Giovanzana ja Sanna Silvennoinen
Käännöksen sovitus Mimmi Ahonen ja Sara Koiranen
Valosuunnittelu Juho Rahijärvi
Lavastus- ja pukusuunnittelu Mirkka Nyrhinen
Sävellys ja äänisuunnittelu Maija Ruuskanen jaViljami Lehtonen
Nukketaiteilija Elina Sarno
Dramaturgin assistentti, kuiskaaja Sara Koiranen
Kuvat by Espoon Teatteri
