Niin no, näyttely, esitys vai performanssi? Ilman koronaa olisi ollut Täsmäteatterin esitys edesmenneen UrosLive-areenan inspiroimana, mutta nyt syntyi jotain ainutlaatuista, jota ei tarvitse lokeroida, upeeta.

Tampereen linja-autoaseman päädyssä jo liikehuoneiston ulkopuolella meidät muutamat kerrallaan opastetaan pelisääntöihin ja mukaan joukkueeseen, jossa kaikki ovat samalla puolella, tasa-arvon puolella. 

Sisällä vaihdan villasukkiin sen verran hartaasti, että ehdin orientoitua kaikenkirjavassa ja tilpehööristä täydessä ympäristössä: Mihin suuntaan nyt? Sillä ei olekaan väliä, joka suuntaan ja ympäri voi tsekkailla tunnin tai puolitoista, eikä uudella kierroksella enää tiedä, mitä nyt ilmestyy nurkan takaa.

Tällä pikkuareenalla on samat elementit kuin naapurin kansiareenassa, pukkari, kasino, kaukalo, kahvio, sauna…Feministimestareiden paitoja ja pikkuhousutkin on jäädytetty seinille. 

Koska NarttuLive on työnimi, meneillään on äänestys uudesta nimestä: MokiaAreena? Immersiivisyys ulottuu vaikka kynsien lakkaamiseen, ja huipentuu kasinolla mainioihin peleihin ja kannustaviin ennustuksiin.

Toisaalla astellaan rikottujen lasikattojen päällä, vihainen feministi heittää tikaria tai viimeisillään raskaana oleva jääkiekkoilijan vaimo haikailee miehensä perään erilaisen äitiyspakkauksen äärellä, siivooja sotkeentuu pölynimurin letkuihin, ja vaikka mitä muuta.

Soisin tämäntyyppisestä meiningistä uutta normaalia!