Ovet – nuo farssien ikuisesti paukkuvat tunnusmerkit – niitä piisaa nytkin pitkin näyttämön seinustaa, kun Komediateatterin Voi Veljet starttaa kesänsä ennakkonäytännön.

Veljeksiksi on kahmaistu suosion takaava kolmikko: Jukka Leisti, Tommi Raitolehto ja Jukka Puotila. Petra Karjalainen hoitaa naisenergiaa tutun tomeralla otteellaan.

Käsikirjoittajat eivät ole veljeksiä vaan isä ja poika, Ray ja Michael Cooney, joita olen kuullut kutsuttavan farssin maailmanmestareiksi. Minä en sitä titteliä noin jakaisi, mutta kyllä yleisöllä hauskaa on. Minulle Voi Veljet kuuluu sarjaan ”sillä oli hetkensä”. Esittäminen on eittämättä sujuvaa. Tyhjän äärellä voi silti pitkästyä. Mutta menköön, ”koska kesä”. Näinhän ohjaaja Panu Raipia otsikoi myös viime kolumninsa Tamperelaisessa.

Näytelmän sisältö perustuu valehtelun vyöryttämiseen ja valheiden verkosta selviytymiseen. Kieltämättä älyttömyydet johtavat välillä hysteriaan. Kesäkatsomossa kannattaa antautua sille, jottei tarvitse otsa rypyssä kotia palata.Tom Cooney sanoo itsekin, että ei hänellä mitään asiaa ole, hän haluaa vain saada jengin nauramaan. Se toteutuu. Myös sen näkee, että tarkkaan on opiskeltu tekniikkaa ja rytmiä, mutta joskus liika laskelmointi häiritsee?

Kerwoodin perheessä halutaan adoptoida lapsi. Tarkastajaa odotellessa veljet ehtivät tuoda mukanaan monenlaista kaaosta, kun viranomaisen pitäisi nähdä vain seesteinen puoli elämää. On salakuljetettua kamaa ja ruumiinpalasia, paikalle kertyy niin poliisia, pakolaisia kuin mafiapomoa, onhan siinä punomista.

Kuva Harri Hinkka