Halusin nähdä Virgon, koska muistin suuren hälyn ajalta, jolloin seurasin Mansen meininkiä muualta. En nähnyt työttömille nuorille tehtyä hanketta 1990-luvun lopulla – näin sen sijaan kaikki tämän kevään ”nuorisoteokset” TTT:n yhteistyönä ja tukemana. Olin vaikuttunut, enkä voi olla miettimättä, mitä Tampereen Ylioppilasteatterin Virgo olisi ollut siinä jatkumossa, Työviksen tekniikalla ja väljemmällä näyttämöllä. Entä jos konsulttina olisi toiminut vaikka alkuperäinen virgoveijari Sami Hintsanen?
Nyt tuli melkein ahtaanpaikankammo, kun rullaluistelijoista osa vasta opetteli vauhdikasta lajia pikkuestradilla. Virgolla on toki hetkensä, montakin, mutta joukkokohtausten näyttävyys ei pääse oikeuksiinsa.
West Side Storyn tapaan kaksi jengiä on vastakkain, ja rakkaustarinaa kehkeytyy ”väärille osapuolille” kuin Romeon ja Julian ajoista alkaen.
Nuorten energia riittää pitkälle, mutta onko musikaali sittenkin liian haasteellista Ylioppilasteatterin rahkeille ja resursseille? Varmaan esitys puree nuorempaan yleisöön yhä. Aiheissakin on pysyvyyttä; naisasia ja huumeet.
Hyvä, jos ohjaaja Pyry Keton toive saatesanoissa toteutuu, kyseisistä aiheista huolimatta: ”että tämä kokemus on sinulle katsojana energinen, sydämellinen ja mieleenpainuva auringonpilkahdus keskellä ankeaa Suomen loskakevättä”. Itse en kuulune kohderyhmään, jonka voi päätellä jo minulle vaikealukuisesta käsiohjelmasta: pientä violettia pränttiä mustalla pohjalla. Lukemattakin tiedän, että Virgon on säveltänyt Costello Hautamäki, sanoitus- ja käsikirjoitustyön on hoitanut Heikki Salo. Mieliinpainuvia biisejä piisasi, kuten Sovinistit boikottiin ja Rakkautta vaan nuori haluaa.