Tämmöstä tämä teatterikauden alku on, että peräjälkeen vauhdikkaista kyydeistä toisiin ihan erilaisiin vauhteihin, Tampereen Työväen Teatterissa, Tampereen Teatterissa ja Komediateatterissa.

Poikabändi on jo tullut kehuttua, seuraavana iltana Arktisten leikkien sekakuoro ja sen sekalaisen sakin edesottamukset Frenckellissä. Komediateatterissa taideväärennösten äärellä heräteltiin kysymystä, onko kuvantekijällä väliä, jos väärennökset tekevät omistajan onnelliseksi.

Arktisten leikkien kysymys kuuluu: Mitä arktisesta identiteetista jää, jos kylmä häviää. Äkkiseltääm minua tökkii trilogioiden neljännet osat – mutta tällä kertaa syntyikin paras osa. Käsikirjoittavat sisarukset Leea ja Klaus Klemola ovat kuljettaneet meitä Kokkolasta Grönlantiin ja takaisin, tai tulevaisuuden äärimmäiseen kolkkaan. Heikki Kinnusen kokemuksella maineen harjalle noussut Marja-Terttu Zeppelin etsii kuoleman paikkaa kuin intiaani, mutta Intijani-niminen roolihenkilö on Jukka Leisti – koska hän osaa liikkua lain ja laittomuuden rajalla huomaamattomasti.

Siinä missä Leea Klemola jää ohjaamaan, Klaus-veli jatkaa näyttämöllä Piano Larssonina. Marja-Tertun tytär Maurana pauhaa Mari Turunen. Varsin tarpeellisena kovaäänisessä mylläkässä toimii Juho Kuosmasen rauhallisempi puhe ohjaaja-käsikirjoittajana Harri Lömmarkina. Pianon film companyn pukumiehenä toimii Jussi Rantamäki.

Arktisisten leikkien ehdoton tähti on alkuun jopa vaikeasti tunnistettava Anna-Elina Lyytikäinen – ohitusleikattu ex-portsari Vili Autio Tiippanainen. Mikä punnerrus paatoksineen ja sävyineen! Olin tikahtua vähän väliä.

Meidät johdatellaan näiden henkilöiden aikaansaamaan kaaokseen meren myrskytessä pimeässä. Vähitellen valoja syttyy yläkertaan. Ja pam, pelkän patjan kuljetuksesta ollaan jo kuvaannollisesti myrskyn silmässä. Tästä eteenpäin en ole varma kronologiasta, mutta suuntaviivoja antanee, että Marja-Terttua uhkasi Grönlannissa vanhainkoti. Sitä hän ei suvaitse, että ei saa elää eikä kuolla. Hän haluaa kuolla kylmässä. Kylmä on katoamassa.

Otollisia olosuhteita varten tarvitaan rahaa. Pianon elokuvafirman avulla päästään suunnittelemaan musabisnestä ja ruotimaan tai ilkkumaan taiteilijoita ja taiteentekoa muutenkin. Asialistalla ilmastonmuutoksen lisäksi on pasifismi. Monen ehkä unohtama ja jatkosodan aikana teloitettu pasifisti nostetaan esiin. Juvalaisen Arndt Pekurisen ansiosta luotiin sivarilaki.

Jos tämä kaikki kuulostaa liian selkeältä, mainittakoon, että matkan varrella on pattitilanteita paljonkin, eli syöpää, alkoholismia, aseita ja outoja rakkaushuolia.

Mursunhampaisen vessapaperirullan, purevan hauen ja kiroilun keskeltä poimin myös itämaisen kuningasajatuksen, ehkä omalla mielikuvituksella sorvaten, mutta Marja-Terttu muistuttaa, että matkalla kohti kuolemaa tässä kuljetaan koko ikämme. Pitää osata valmistautua joka päivä.

En kauheasti tykkää dystopioista, mutta ei tästä sellainen olo tulekaan. Ihmisissä on toivoa ja lämpöä. Siitä huolimatta, että Marja-Terttu vaipuu kuoleman uneen tyttärensä jäätävän kylmässä sylissä – juuri siksi onnellisena. Leea Klemolan oma mysteerinen kylmänkaipuu kuuluu synnyttäneen teeman jo ennen kuin ilmastokriisistä puhuttiin mitään.

Kuvat: Harri Hinkka

PS Tuli vaan mieleen, että infossa Leea Klemola korosti, että tässä ja taiteen tekemisessä on kyse pyhistä leikeistä. Pyhän yhteyteen mahtui nyt paholaisen nimiä melko katkeamattomana virtana 😀