Poikabändin ToiBoys säveltäjä Make määrittelee kohderyhmän: Koko maailman äidit ja tyttäret! No, varsinkin äidit, jotka ovat eläneet täysillä 1990-lukua. Nuorilta voi mennä joku ysärivitseistä sivu, mutta tuskin se viihtymistä haittaa. TTT:n uusi musikaalikomedia on Vuonna 85 -tekijöiltä, Heikki Syrjältä ja Riku Suokkaalta, saletti hitti.
Syrjän heppuja ja eppuja näkyi ensi-illan kihisevässä kuhinassa muitakin, saattoivat jopa kokea myöhemmin samaistumista ToiBoysin tarinaan, sillä juontakin löytyi, ennalta arvattavaa tosin, uhoa ja tuhoa ja huimia huippuja. Me-henki, erot ja ystävyydet.
Näyttelijät pääsivät kukin vuorollaan näyttämään bravuurinsa, kuten Saska Pulkkinen liikunnalliset lahjansa ja Lauri Mikkola kultakurkkunsa. Tiimi on terästä ja terässä. Parhaat entrét tekivät Verneri Lilja ruotsalaisena tuottajamogulina, Lauri Mikkola rokkarina kykyjenetsintäkisassa ja Heidi Kiviharju kampaaja-stylistinä, tutunoloisesti mutta herkullisesti, varsinkin kun arvioivan katseen alla on seurakuntanuori Matteus (Jon-Jon Geitel): ”Ojoi, tässä tallissa potkii hevonen, jonka täytyy päästä radalle”. Ja kun yleisössä vauhtiin päästiin, me hirnuimme niin hyville kuin huonoille vitseille. Ai kun se antautuminen oli ihanaa. Tulkoon syksy ja pimeys, olemme valmiit.
Silloin syksyllä 1993 lamaan ei oltu valmiita. Menestyneet mainoskaverukset Kari (Jari Ahola) ja Make (Samuli Muje) palaavat Toijalaan kortiston jatkeeksi, kunnes kehräävät bändin, jolle rakennetaan brändi ulkonäöstä ja liikehtimisestä. Metsuri Jussi (Jonas Saari) istutettiin Juzzina bändiin suoraan tukkimetsästä. Jokaiselle tuotteistetaan jotakin, yhdelle iloinen velikulta, toiselle raskaan työn raataja, kolmannelle ripaus vanhaa viisasta mohikaania tai hiljaista herkkää runopoikaa. Ja lehdistöhän tarttuu täkyihin, saaden itsekin osansa ironiasta.
Matteuksen erittäin pirteä tyttöystävä Ester (Petra Ahola) pääsi harjoittamaan bändin sinänsä simppeleitä koreografioita, koska tuulikone ja paljas pinta kompensoivat stagella. Jotenkin etukäteen kähistyn Saska Pulkkisen annetaan ensin odottaa kisamaskottina. Tämä Maken pikkuveli Seitti esiintyy kuin Seitsemän veljeksen Pikku-Eero liukas luikku, ennen kuin hän pääsee näyttämään lihaksiaan, keikuttamaan lannetta ja availemaan housunkauluksia. Koska Make tekee tenän. Sitten tarvitaan enää kohdistavat valokeilat ja kädenojennuksia taivasta kohti, ja se on siinä. Äitien sydän lyö…osattukin laittaa Seitistä se mamman halia vaille jäänyt poitsu, joka ihastuu ns. kypsiin naisiin.
Aimo Räsänen Painiliiton patuna karaokebaarissa on paikallaan, myös silloin, kun hän herkistyy treffeille ääni vapisten. Eli kaikenlaista mahtuu Poikabändin iltaan ja se kaikki on toteutettu taitavasti. Näyttämökuvat Toijalan lumimyräkästä alkaen saavat jälleen kerran ihmettelemään, miten ne kaiken tämän keksii. Nyt ”ne” ovat esimerkiksi lavastussuunnittelija Teppo Järvinen ja videosuunnittelija Sami Rautaneva, Riku Suokas ja Teppo Järvinen.
Katon rajassa köysissä liitely ei ole enää uutta keksintöä, mutta valoa vilkkuvissa avaruuspuvuissa se taas tehosi ihan kivasti, kun samalla lauletaan että ”Rakkaus on painoton”. Biisien sanoitukset täytyy tähän väliin kehua myös, olivat suorastaan sävellyksiä parempia, mutta olihan niiden kimpussa enemmän porukkaa: Säveltäjien Risto Asikaisen, Kristian Maukosen ja Pekka Siistosen lisäksi Heikki ja Ville Syrjä, Sana Mustonen ja Juulia Haverinen. Mukaan on saatu sademetsää ja Toijalaa takaisin. Listaykkösenä keikkuu Tehdään mehuu – koska vallankumouksen tekemiseen veijareista ei ole, julistaa Garin äiti (Jaana Oravisto), ja oikeassa on. Paljon jäi vielä mainitsematonta porukkaa, jotka päätyivät lavalle loppujuhlaan, myös Alabama House Band. Loppu oli nimittäin tuplajuhlaa tai tuplajumppaa, sillä yleisö nousi ainakin pariin kertaan ylös ja alas ja ylös aplodeeraamaan.
Kuvat Kari Sunnari/TTT