Toivon tuolla puolen

​kuva malla hukkanen/sputnik oy

toivontuollapuolen2_photo_by_malla_hukkanen___sputnik_oy.jpg

Satamatrilogian toinen osa: Mies jättää sormuksen pöydälle lähtiessään, vaimo siirtää sen tuhkakuppiin. Mitään ei puhuta vähään aikaan, kun elokuva Toivon tuolla puolen on alkanut. Replikointi, humanismi, minimalismi ja autot ovat kaurismäkeläistä – mutta elokuva ei sittenkään ole ihan tyypillinen. Se saa nimittäin aikaan vahvan tunteen dokumentista olematta dokumentti. Aki kävi vastaanottokeskuksissa ja tutki turvapaikan hakuun liittyviä ynnä muita faktoja enemmän kuin aiempiin fiktioihinsa. Rinnakkain kulkee kaksi tarinaa. Ensin työnimenä oli Pakolainen. Hän on syyrialainen Khaled, jota esittää oikeastikin syyrialainen Sherwan  Haji. Rinnalle nousi liikemies Wikströmin tarina. Häntä esittää Sakari Kuosmanen. Kuosmanen ei laula, mutta tuomari Nurmio vetelee letkeästi katusoittajana. Korttirinkiin tekijä on kerännyt hetkoseksi muun muassa Jörn Donnerin, Jukka Virtasen, Juhani Niemelän ja Sulevi Peltolan. Lisäbonuksena tapaan valkokankaalla ja lopputeksteissä jokusen tuttavan Karkkilan ajoiltani. Pressikiertueella Akia ei nähdä. Hän viettää talvet vaimonsa Paula Oinosen kanssa Portugalissa. Sieltä löytyi myös koira Koistinen, jonka Paula kouli valkokankaalle.

Oikeastaan auteurin saatesanat riittävät mielestäni tähän saumaan:

”Tällä elokuvalla yritän tehdä parhaani murtaakseni eurooppalaisen tavan nähdä pakolaiset ainoastaan joko säälittävinä uhreina tai röyhkeinä elintasopakolaisina, jotka tulevat vain viedäkseen työmme, vaimomme, asuntomme ja automme.

Stereotyyppisten ennakkoluulojen luomisella ja vahvistamisella on synkkä kaiku Euroopan historiassa. Toivon tuolla puolen on, myönnän sen auliisti, jossain määrin ns. tendenssielokuva, joka yrittää häikäilemättömästi vaikuttaa katsojiensa mielipiteisiin ja pyrkii manipuloimaan heidän tunteitaan tähän päämäärään päästäkseen.

Koska em. pyrkimykset luonnollisesti tulevat epäonnistumaan, jää jäljelle, toivoakseni, ryhdikäs, hivenen surumielinen, huumorin kantama, mutta muutoin lähes realistinen elokuva muutamasta ihmiskohtalosta tässä maailmassa, tänään.”

​PS Myös Toivon tuolla puolen lukeutuu Suomi100 -juhlavuoteen, omistettu Peter von Baghin muistolle.

 

Juttele esityksestä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.