Nyt on Pyynikillä kesäteatterien aatelia. Sirkku Peltola kirjoitti Suomen hevosen melko tuoreeseen EU-Suomeen, jolloin maaseutu joutui ahtaalle ”kaavakekimarassa”, mutta kaikenlaisten säädösten alla tässä yhä eletään. Eli helppo on heittäytyä Kotalan perheen menoon. Ja nämä Niskavuoren perilliset on sellainen outouksien kokoelma, että aihepiirejä piisaa nuorison ongelmista alkaen hautaukseen saakka, sekä ihmisten että eläinten hautaukseen.

Pynsän ensemble on kuin all stars -joukkue. Entisiä tuttuja Työviksen esityksestä 2005, jopa entisissä kuteissaan, ovat Aimo Räsänen (Kaitsu), Tuire Salenius (Aili) ja Miia Selin (Jaana). Miia on yhtä pätevä teinityttö kuin 17 vuotta sitten. Nautinnollisen tasavahvaa työtä koko porukalta, ellei sitten Mari Turunen uutena Äitenä suorastaan yliveto. Sen verran rääväsuu se on, että Aili-tyttären suusta pääsee jatko-osan nimi: Yksiöön en äitee ota! Sillä ei tässä ole mitään väliä, että Äiten ja Ailin iät menevät oikeassa elämässä toisin päin. Päinvastoin.

Prologissa Kaitsu-poika kaahaa harrikka-lookissa mutta munamankelilla pohtimaan isä-Lassin (Juhani Laitala) kanssa maaseudun eloonjäämistä/elinkeinon turvaamista/prätkän hankkimista tulevaisuudessa. Karvaooppeli pitäisi nyt uhrata. Sen jälkeen äiti ja tytär luotaavat menneisyyttä; miten tähän on tultu, mitä on haaveiltu ja mitä enää voi elämältä toivoa.

Katsomo pyörähtää huushollista toiseen, koska Lassi ja Aili ovat eronneet.

Kun värikkäät kaksinpuhelut on käyty, alkaa vyörytys. Paikalle läähättää Lassin uusi ystävä Mervi (Teija Auvinen). Sattuu ja tapahtuu, olkoon isoa tai pientä, niin tämä porukka saa sellaista hulabaloota aikaan näyttämöllä, että katsomossa meinaa omaan nauruunsa läkähtyä. On ummetusta, oravanhammasjuttua ja persläpivirkkuukoukkua. Silti taustalla väijyy isoja asioita koko ajan. Yllätän itseni kyynelillä, kun kaiken naurun päätteeksi näyttämö tyhjenee..

Sirkku Peltolan käsikirjoitus on vahva. Siitä kertoo muun muassa se, että menestystä on tullut myös siellä, missä ei taistella EU-direktiivien kanssa, jokaisella on omansa. Suomen hevonen on käännetty 12 kielelle, vaikka sirkkumainen ilmaisu ja kielellä leikittely tuskin on helpoimmasta päästä kääntäjälle.

Kuvat: Katri Dahlström

HUOM Saatesanoja symboliikkaan: “Suomenhevosen kantakirja perustettiin vuonna 1907. Sittemmin suomenhevoselle on vakiintunut neljä eri jalostussuuntaa: juoksija, työhevonen, ratsu ja pienhevonen. Kuitenkin yksi ja sama hevonen voi olla sekä nopea juoksija että sitkeä työhevonen.”