Kuva: Leena Klemelä

Kyllä Pyynikin kesäteatterin paljon tarjoavat puitteet valuvat tänä vuonna hiekkaan, melkein kirjaimellisesti. Pirunpelto on melkoista kynnettävää pelkästään katsojana istuen, vaikka näyttelijät saavat pöristellä ihan moderneilla vehkeillä soramonttunsa äärellä.On tietty haastavaa kuroa 24-osainen tv-sarja kolmeen tuntiin, kuten ohjaaja-dramaturgi Jukka Mäkinen jo käsiohjelmassa tuskailee. Ehkä hanke olisi pitänyt jättää? Liian iso joukko roolihenkilöitä parveilee heti alkuun pähkäiltäväksi sille, joka ei ole tv-sarjaa seurannut. Henkilöhahmot eivät ehdi syvetä, ihmiset eivät tule tutuiksi naapurinkavereiksi kuten televisiosarjoissa tapahtuisi. Epäuskottavia simsalabim-suhteita syntyy joka pömpelin takahuoneessa – täytyyhän kesäteatterissa seksiä tai rakkautta olla, vai mitä! Pirunpellon lavastus on yksitoikkoinen huonerivistö, jossa sijaitsevat niin toimistot kuin kodit makuukamareineen.

Dialogi kuulostaa kuluneelta, tympii tuo iänikuinen toimittajakliseekin – vaikka olisi kuinka hyvin keekoiltu. Pirun vaikea yhtälö tempaista tähän jotain positiivista. No, taivaalta rojahtanut rankkasade alkoi samalla kellonlyömällä kuin esitys, ja toi mukavaa jännitystä heti alkuun – näytelmän murhamysteeri ei samaan pystynyt.

Kunnanpatujen koplaaminen on minulle tuttua elävästä elämästä, mutta sitä pommia ei tällainen näytelmä räjäytä. Jos näin konservatiivisilla linjoilla pysytellään, ikävä tulee Heikkiä ja Kaijaa vuosikymmenten takaa.