Jo Kalevalanpäivän kunniaksi väkersin Teatteri Telakan Kullervosta kirjoitusta. En saanut sitä julkiseksi asti epäilyjeni keskellä; tajusinko vyörytyksestä tarpeeksi. Tampereen 46. Teatterikesän ohjelmanjulkistuksessa tapasin Kullervon tekijän Lauri Maijalan, ja sain vapautuksen: -Tarviiko sitä kaikkea ymmärtää, eihän maalaustaiteestakaan aina kaikkea ymmärrä, sanoi ohjaaja-käsikirjoittaja iloisesti. Niinpä.

Teatterikesässä ei nähdä Kullervoa vaan Lauri Maijalan teos Viirusteatterille: Där vi en gång flått. Vähän niinkuin Missä nyljimme kerran. Ja tähän on kysytty lupa myös Kjell Wästöltä. (”Ei hän ilahtunut mutta kun mikään laki ei kielläkään”.) -Tätä ja Kullervoa on vaikea verrata. On ihan eri asia tehdä Lahteen (Teatteri Jukon kotipaikka, yhteistuotannossa mukana myös virolainen Rakvere Teater) kuin Helsinkiin ja Viirukseen, Maijala miettii. Ihmisen ikuinen angsti lienee yhteistä. -Där vi en gång flått kertoo keskiluokkaisen ihmisen ahdistuksesta. Se on huonon itsetunnon ja omantunnon aiheuttama helvetin kuvaus, ohjaaja luonnehtii. Näyttelijöillekin tuli niin huono olo, että synkkää huumoria piti ottaa runsaasti käyttöön.  Mainittakoon vielä, että kyseessä ei ole mikään suomenruotsalaisen identiteetin tutkielma. Pikemmin kapitalismin ruoskintaa Lauri Maijalan ota tai jätä -asenteella. Teatterin pääkaupungissa villiä vyöryntää ilman yksiselitteisiä määritelmiä näkee sittenkin harvoin. Puoltaa siis paikkaansa tulevassa teatterikesässä 4.-10. elokuuta.

Rohkeesti vaan

Ja Kullervo menee siis vielä tämän viikon – ja jatkaa syksyllä – Teatteri Telakassa, joka on Maijalan mielestä se Tampereen kiinnostavin näyttämö.

Traaginen Kullervo on innoittanut joka alan taiteilijoita Jean Sibeliuksesta Kalervo Palsaan. Aleksis Kivi kirjoitti näytelmänsä noin 1864. Se oli ensimmäinen suomalainen vastaus antiikin tragedioille. Tätä taustaa vasten en osannut näitä teoksia ihan hirrrveesti yhdistää – mutta asia oli sentään aavistuksessa etukäteen, ja vahvistuksen sain lippujonossa. Lauri Maijala oli nimittäin menossa ohi vessaan, näki tuttuja ja pysähtyi evästämään: ”Sitten vaan ennakkoluulottomin mielin ja avoimin sieluin” tai jotain vastaavaa. ”Äläs nyt pelottele”, minä veistelemään, ja nauroimme kaikki sulassa sovussa. Hymy hyytyi, kun Tanjalotta Räikkä ilmaantui etsimään poikaansa. Kullervon äiti oli ensimmäisestä sekunnista vahvasti vangitseva. Sitten seurasi uusi aloitus parilla seesteisellä laululla. Tanjalotta Räikkä ja Maruska Verona taitavat tulkinnan. ”Voiko ihanammin päivän enää alkaa” kajahteli kuin varmana merkkinä siitä, että kohta on perheyhteisössä helvetti irti. Mutta Kullervossa on siinä määrin kaotiikkaa, etten ole ollenkaan varma, tarvitaanko mainintaa Aleksis Kivestä alkuperäiskäsikirjoittajana. Tai olihan muutamassa repliikissä vanhahtavaa kieltä, enemmän kuitenkin maailmalta palaavan pojan englantia.

Kalevalan Kullervo syntyi vahvana ja kestävänä lapsena, mutta tappaa silti itsensä tiensä päätteeksi. Siinä välissä hän on mäheltänyt kaikki hankkeensa ja muun muassa maannut tietämättään siskonsa. Tätä rataa Telakan esitys on roisisti seksuaalinen ja väkivaltainen. Maijalan Kullervo palaa reissuiltaan hakaristi otsassa. Ensi alkuun oleillaan kotisohvilla kivasti (ilman Putous-ohjelmaa sielläkään ei selvitä). Välillä oleillaan korotetulla näyttämöllä vessassa, jompikumpi pää pytyssä. Framilla on pahoinvointia, josta en saa otetta. Pahuuden, pornon, auvon ja anteeksiannon mylläkkä ei vaan pääse kouraisemaan sydänalasta. Tai kokeilkoon itse, ken uskaltaa. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että tuli tsekattua, missä mennään. Aloittaahan Lauri Maijala elokuussa Kom-teatterin taiteellisena johtajana yhdessä Juho Milonoffin kanssa.