Miten Ripari-nimisestä esityksestä saa niin yllätyksellisen, pohdintoja herättävän ja viihteellisen esityksen? Saimaan teatteri sen tietää. Se nimittää esityksiään nykykansanteatteriksi. Lisään varmuuden vuoksi, että ei siis perinteistä puskafarssia, vaikka naurattaisi kuinka. Tekijät keksivät myös, miten loihditaan Saimaan aallot vanhan seurantalon lavalle, tällä kertaa sympaattisen Anttolan seurantalon lavalle.

Saimaan teatterin Ripari ei arvatenkaan kerro yksiselitteisesti jostain rippileiriviikosta, vaan sisältää monenmoista filosofiaa, arvolatauksia tai niiden purkua, erinäisiä mielleyhtymiä, jokaisella olkoon omansa. 

Kyseinen teatterikollektiivi on seilannut eri satamissa jo vuodesta 2014. Minun ensimmäinen kokemukseni ja lähtemättömän vaikutuksen tehnyt Häät pidettiin Juvalla, joka ei sijaitse suoraan Saimaan rannalla, mutta on teatterin perustajajäsenen Wilhelm Grotenfeltin synnyinpitäjä. Myös Riparin ensi-iltaa juhlittiin Juvan Jukolassa.

Yhteistä näille esityksille on kytkös vanhoihin perinteisiin, niiden haastaminen, rikkominen tai ylipäätään kulttuuristen arvolataussten näkyväksi tekeminen, runsaalla huumorilla tai lempeällä satiirilla varustettuna. Esityksiin on aina maalattu paikallisväriä paikkakunnanmukaan. Meidät toivotetaan siis tervetulleiksi Anttolan alueseurakuntaan. Boomeri-pappia on vastassa vain neljä riparilaista, joten pappi iloitsee että sukulaisia on tullut näin sankoin joukoin leirin vanhempainiltaan. Tupa on nimittäin täysi.

Leiriläiset ovat vahvasti nykymaailman luomuksia, kuka mitenkin. Ruut (Maruska Verona) on tiktok-influensseri, jolla on 120 000 seuraajaa. Jeesukselle riitti 12, huomauttaa pappi (Pietu Wikström). Ruut kasseeraa kivasti somessa, varsinkin kun keksii vielä virtuaalianeet.

Pappi sättii elämysteollisia nettinatiiveja karkein sanakääntein, mutta joukossa on myös astroteologi Papu (Jonnakaisa Risto) sekä toisiinsa enemmän kuin Jumalaan ihastunut pari Julle ja Rome (Wilhelm Grotenfelt ja Janna Räsänen). Näiden vanhemmat ovat yhtä ikikaunaisia kuin Capuletit ja Montaguet Shakespearen aikaan. Eli Kapulat ja Montaset lisäävät hulabaloota entisestään. Papilla on kaiken keskellä egossaan pitelemistä, vaikka hän yrittää synnyttää “uskiksia”. Apurina hänella on sentään “luottoisonen” Tiitus (Henri Lyysaari) körttiläiskampauksessaan. Lyysaari ansioitui myös säveltämällä suuren osan osuvasta musiikista. Wilhelm Grotenfelt hoiti kekseliään valosuunnittelun. Ohjaaja Riikka Oksanen, käsikirjoittaja Aino Pennanen ja koko tiimi toimivat ilmiselvästi samoilla aalloilla muutenkin kuin Saimaalla. Sen aistii salin perälle asti.

Palasin kommentaattoreineni Juvalle Lietveden maisematietä pitkin. Pysähdyimme näköalapaikalle ihailemaan painuvaa iltaa, ja juttelimme – uskonasioista. Mietimme vastauksiamme kysymykseen, joka oli näytelmän alaotsikkona: Mihin sie uskot?

Jos siekii mietit sitä, niin potkua saa seuraavaksi Taipalsaarella ke ja to 20.-21.7, lopuksi Ristiinassa la 23.7. Hanki kesän kohokohta!

Kuvat Tinja Salmi (ulkokuva Heljä Vasara)