Kuva Kari Sunnari
”Taas sä keskeytät, aina sä tartut yhteen sanaan, nonni taas sä syyllistyt, sä et koskaan kuuntele, enhän mä niin sanonu, aina sä hypit toiseen asiaan, älä intä, me kierretään kehää!”
TTT:n ja Telakan yhteistuotannosta Ei voi auttaa, sori löytävät kosketuspintaa muutkin kuin nuoret lapsiperheet. Lapset ovat tärkeitä tässä näytelmässä, vaikka heitä ei näy lavalla – he ovat mummolassa tai Ikeassa hodarilla, valistaa päähenkilö Tuhnu-Ilmari, jonka pelkojen täyttämästä näkökulmasta kaikki tapahtuu. Samuli Muje tekee siinä elämänsä roolin, Heidi Kiviharju tekee kolmekin. Hän on kahden veljeksen vaimo sekä heidän äitinsä. Toisen veljeksen Anteron vaatteita kantava Antti Mankonen pääsee roolissaan vähemmällä, mutta kolmikon taituruus on tasavahvaa ja intensiteetti huipussaan. Kun siihen lisätään ohjaaja-käsikirjoittajan Antti Mikkolan lahjat, niin yhtälön tulos on pelkkää plussaa ja potenssia. Siitä huolimatta, että ainekset ovat manipulointia, pelaamista, uhriutumista, viha-rakkautta, yksinäisyyttä, alzheimeria, yhtaikaa muutoksen tarvetta ja sen pelkoa. Tekohengityksestä on kyse, sanoo käsikirjoittaja itse.
Meri ja Ilmari tarvitsevat parisuhdeterapeuttia. Kiista syntyy jo siitä, kenen terapeutti se on. ”No kun se kysyi, millainen kivi mä olisin, jos mä olisin kivi…Olisin kostea sammaleen peittämä kivi”… Anteron vaimon Annukan ynnäys itsestä mustasukkaisena ja turhautuneena kuuluu: Olen pelkkää opintolainaa. Antero puolestaan kokee olevansa pelkkä teline, avaimille, lompakolle, tavaroille, jotka ovat neuroottiselta vaimolta hukassa.
Leskeksi jääneen äidin entré on joka kerta ainutlaatuinen. Koukkuselkäisenä ja huolehtivaisena hän tulla tohottaa poikiensa luo, rakastaa ja kiroilee, kiihtyy paasaamaan niin, ettei loppua meinaa tulla. Molemmilla pojilla on niin helvetin väärät vaimot. ”Noita nykyajan naisia, pillut ajellaan paljaiksi kuin lapsilla, mutta keittiö on kuin pesemätön perse.”
Alussa äänitehoste oli kärpäsen surinaa, lopussa meren kohinaa, ja sille välille mahtui aika tavalla joko hiljaista tai meluisaa ihmisten kohtaamattomuutta ja epätoivoista elvytysyritystä – mutta katsomossa hytkyi nauru. Siinä se taika on, rankat jutut huumoripaketissa. Ei voi auttaa, sori on saanut mainosta näytelmänä, jolla on kaksi loppua, toinen TTT Kellarissa, toinen Telakalla. Loppuja sen enempää puimatta voi todeta, että kumpi vaan, näytelmä on mainoksensa ansainnut.
PS Minulle kosketuspintaa löytyi ihan yllättävästäkin kohtaa: Hymyilin sisäänpäin, kun Tuhnun vaimo otti esiin shamaanirummun, jonka hän oli tehnyt kurssilla. Ihan niin kuin minäkin.