Päätin antautua pizzailulle jo siinä vaiheessa, kun Työväenteatterin ensemble oli vasta esiripun edessä esittäytymässä. Varsin vauhdikas joukko komedian mestareita, kärjessä Heidi Kiviharju ja Miia Selin. Jouduin piakkoin huomaamaan, että Paljon melua pizzasta saa nimensä mukaisesti aikaan paljon melua, mutta ohjaaja-käsikirjoittaja Tuomas Parkkisen lupaus kielellisestä virtuositeetistä ei aivan pidä kutiaan. Eino Salmelaisen näyttämöllä on ilmiselvästi valmistauduttu jo pikkujouluaikaan. Silloinkin on parasta käydä ensin etkoilla ja väliajalla on tankattava lisää, jos meinaa loppuun asti nauraa. 

Pizzan menestystarina Suomessa alkoi Haminassa 1961, siis oikeasti, vaikka haksahdin luulemaan, että se on laitettu tapahtumapaikaksi vain pyöreän kaupunkikaavansa takia. Tässä jauhohommat hoitaa Risto Rante, maanmainio Tom Lindholm. Niin Haminassa kuin koko Suomessa ulkomaanelävät olivat tuolloin yhtä outoja kuin ufot. Mutta mietittiinkö mutakuonoja maukasta pizzaa mutustaessa, ei ainakaan Tampereen ensimmäisessä Tavastia-pizzeriassa. Muukalaisvastaisuudesta sopii toki vääntää, ennakkoluulot ovat ehtymätön lähde. Silti 1960-luku tästä teemasta on kaukana takana, nykyongelmat ovat moniulotteisempia. Paljon melua pizzasta pitäytyy kuitenkin toilailussa. Väärinkäsitykset ja ihmissuhdesekoilut ovat farssien perusaineistoa, niin nytkin. Lopulta parit löytävät sen oikeansa kuin Viikinsaaren kesäteatterissa ikään.

Kuvat Kari Sunnari