Onnistuin pääsemään viimeiseen esitykseen Muistelmia kuolleesta talosta, ja toivon todella, että loput näkevät sen jossain muualla, vaikka Tampereen Teatterikesässä? Kysyntää oli enemmän kuin tarjontaa parin viikon ajan, kun nätyläiset ja Helsingin teatterikoululaiset esittivät yhteistuotantoaan, mukaelmaa Dostojevskin Siperian vuosista. Aihe kuulostaa synkältä, mutta viihtyisyyden puolelle meni, ja vahvasti. Vahvaa oli esittäminen ja läsnäolo aulasta asti, missä Dostojevski esitteli itsensä ja tilanteensa.

Hyvän perheen poika ja lapion sijasta vain kynää kädessään pidellyt Fedor Dostojevski joutui tosiaan kymmeneksi vuodeksi pakkotyöhön Siperiaan. Hän yritti kaikin keinoin olla muiden kaltainen, jotta pärjäisi siellä. Vaikeaa oli. Näyttämöllä matkanteosta saatiin veden avulla vaikuttavan myrskyisä kohtaus, jossa pienet pisarat ulottuivat yleisöön asti.

Tämä esitys oli kaikkiaan kokemusperäinen, enemmän kuin faktoja tarjoava. Hyvä niin, kukin sai poimia omat poimittavansa. Rummut päristivät, että nyt se alkaa. Vyörytystä tuli täydellä latauksella ja intensiteetillä. ”Väliaikaan” mennessä oli päästy joulun viettoon. Katsomo siirtyi lavalle pitkiin pöytiin. Lusikoitiin yhdessä soppaa ja kuunneltiin joulun herkistämien vankien tarinoita. Katsoja siirtyivät vielä kerran, ensin ryhmä vuorollaan vankikoppiin tarinatuokioon, sitten istuimme vankilan teatterissa, esityslava siirtyi toiseen paikkaan.

En osannut jäljittää, miten Siiri Angerkoski nousi kuolleista, mutta ihan loistava, ihan kliimaksi. Kaiken kaikkiaan karnevalismia, jossa oli myös aloilleen asettumista, kuolemankin eteen asettumista, ja se tehtiin taiten. Lopulta lavalle jäi enää kynttilä ja hiljaisuus, jota yleisö ei rikkonut. Kunnes esittäjät kutsuivat vielä lasilliselle lähtöaulaan.

Tämä muistetaan, ja ohjaaja Esa-Matti Smolander!!