kuva: johnny korkman

Nykyään viskellään virtuoosinäyttelijän titteliä melko heppoisesti. Minulle Aku Hirviniemi lukeutuu virtuooseihin. Olin siis menossa mukaan melomaan Tampereen Teatteriin. Muka ilman ennakko-odotuksia. Ikään kuin puhtaalta pöydältä – vaikka mies esiintyy joka toisessa tv-sarjassa ja hahmokilpailussa viidettä vuotta…Kyllä Hirviniemeltä melominen sujuu vaikka siivousmopilla. Moppi käy melan lisäksi vaimosta, peruukista ja alapesuvälineestä. Navan alle menon tai vatsan toimintojen tarkkailun paljasti heti alkuunsa tyhjällä lavalla töröttävä vessanpönttö. Huomasin, että minulla oli sittenkin odotuksia. Toivoin kai, että virtuoosinäyttelijä näyttää jonkin uuden – vakavan? – puolen itsestään, kun hänellä on koko ilta aikaa. Tämä jäi vielä odotuttamaan itseään. Taitavat olla nuo toislaitaisestikin kohoavat kulmakarvat, jotka tuovat vilpertin ilmeen vakavassakin paikassa. Mutta joo, kyllä Hirviniemen karisma yhden alle kahden tunnin illan kantaa. Voi silti olla, että Hirviniemi on pohjimmiltaan ryhmässä työskentelevä ryydittäjä?

Monologiesitys – lisättynä lasten äänillä – perustuu Antti Leikaksen esikoisromaaniin Melominen (2011). Se on syntynyt keväänä, jolloin kirjailija yhdisti työ- ja kotielämän äärimmäisen vähillä yöunilla. Hirviniemen hahmo Arto Jaakkola ei ole Antti Leikas, mutta tuudittelee myös pientä tyttövauvaa, joka ei nuku öisin. Huomasin, että Tuu tuu tupakkarullaa hyräilevä Hirviniemi houkutti minua vähän tirkistelemään perheenisä-Hirviniemeä, mutta Arto Jaakkolan rooli veti enemmän pitämään miehisiä luentoja yhdestä sun toisesta absurdista aiheesta. Kyseessä oli nykyajan Havukka-ahon ajattelija, joka ehtii pohtimaan muun muassa muurahaisen aivoituksia Hollannissa. Varjoteatterin avulla kuvitettiin niin ötököitä, eliöitä ja muita elukoita. Yhden ihmisen illoissa kiehtoo yleensäkin keksintöjen runsaus niukassa lavastuksessa. Takki toisin päin, olet eri tilanteessa. Laatikko pyöräytettynä ympäri, olet eri paikassa. Ohjaaja Kari Paukkusella on näppinsä myös esityksen sovituksessa ja lavastuksessa. Arto Leikaksen filosofia melonnasta saa melkein havittelemaan uutta harrastusta: Melominen on hauskaa. Melominen pitää pinnalla. Melominen opettaa antamaan vähän periksi, kun virta on liian voimakas, ja kun tulee suvanto, voi puristaa melaa taas tiukemmin.