Odotin vuosikausia Godot, huomenna hän tulee -esitystä, koska missasin sen muinoin Helsingissä. Nyt se tuli, Samuel Becketin tajunnanräjäyttävä näytelmä Tampereen Teatterin isolle lavalle, minimaalisessa lavastuksessa, yhteistyössä Turun ja Espoon kaupunginteattereiden kanssa.

Vaikka kahden kulkuriystävyksen homma on vain odottaa Godot”ta, tragikomediaan on nivottu kaikkien suurten ja monikuvioisten draamojen teemat: ystävyys, ahneus, kateus, hyväntahtoisuus, despoottisuus, vallanhalu, alistuminen, odotusten täyttymättömyys, päättämisen vaikeus, ahdistus, ilo.

Näytelmä on syntynyt II maailmansodan jälkimainingissa. Nyt meillä on edessä ja takana pandemiaa, ilmastokriisiä, sotaa. Vastausta ensimmäiseen kysymykseen ´Kuka ihmeen Godot´? ei tarvita eikä anneta. Tämänkertaisen näytelmän nimestäkin Godot on jätetty pois.

Ystävysten sanailu kuulostaa väliin aivan absurdilta, mutta se on kerrassaan vangitsevaa – koska siinä piilee huumoriin kiedottuna niin paljon filosofiaa, ikuisia totuuksia, esoteerisia kysymyksiä. Nukunko vai olenko hereillä, mikä on harhaa, mikä on totta. Sellainen ei tietty kaikkia pidä otteessaan tai valveilla; tuntematon vierustoverini vilkuili kelloa jo ennen puoliaikaa, ja sen jälkeen paikka jäi tyhjäksi. Pääpiirteittäin katsomossa oli täyttä, tyytyväisyyttä täynnä.

Martti Suosalo ja Mika Nuojua kulkurikaveruksina ovat luoneet kokonaisvaltaisen kehonkielen tähän näytelmään. Heidän ei välttämättä tarvitse tehdä mitään, pysähtyä vain vaikkapa kuuntelemaan luonnonääniä hiljaisuudessa – ja siinä vaiheessa olen päätynyt jo tilaan, jossa sekin purskauttaa, varsinkin kun Suosalo avaa suunsa ja sihauttaa ässänsä lyhyeen kommenttiin: ”Suhisee”.

Kun he ovat aikansa jahnanneet, mitä pitäisi tehdä, lähteä vai jäädä vai pitäisikö erota, ai niin odottaa pitää, odotus palkitaan Pozzolla ja Luckyllä. Siinä toisenlainen parivaljakko, julma ja muhkea isäntä ja rujoon asentoon vääristynyt kantajaorja. 

Ville Majamaa Pozzona ei ulkoisesti muistuta Putinia, mutta ajatus tyranneista kääntyy tätä nykyä itään päin. Lucky on Pozzon talutusnuorassa, joka on samalla hirttosilmukka. Melkein tunnen hiertymää kaulassani, kun Pozzo kiskoo ja komentaa.

Tomi Alatalolle on langennut Luckyn vaikea rooli pidellä kehoaan ja täysin vaitonaisena, kunnes koittaa hänen hetkensä ”ajatella”. Ilmoille ryöpsähtää käsittämättömän pitkä litania melkein siansaksaa. Yhtä sekaisin taidamme olla.

Ilta on ollut yksinäisille kulkureille viihteellinen, mutta seuraavana päivänä he pohtivat taas hirttäytymisen mahdollisuutta. Ehkä huomenna. Paitsi jos Godot tulee.

Osuvasti ohjasi Pentti Kotkaniemi, lavastuksen oivasti maltillisena piti Jani Uljas.

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen