Mielenterveyskuntoutujat Elling ja Kjell Barne saivat Oslon kaupungilta pelkistetyn kämpän, jonka voisi pystyttää mille vaan näyttämölle. Hyvän Omantunnon linnake ei siis tarjoa siihen asiaan lisäbonusta, mutta näytelmän pikainen pykääminen Seitsemännen portaan enkelin tilalle koronakevään seurauksena on silti hyvä saavutus.

Ellingin yhteydessä nousee yleensä myös keskustelu siitä, nauretaanko mielenterveyspotilaiden kustannuksella. Nyt se problematiikka on ikään kuin putsattu alta pois, onhan ohjaaja Juha Kukkosella hoteissaan samat Minna Suuronen ja Robin Svartström, joiden kanssa aihetta käsiteltiin jo pari vuotta sitten Suokissa Yksi lensi yli käenpesän -näytelmän yhteydessä. Nyt mukana on myös Santtu Karvonen.

Nauretaan, mutta ei potilaille, ehkä enemmän itselle: Uskaltaako ulos, kauppaan, treffeille tarttuvan viruksen pelossa.

Keskiöön nousee juuri uskaltautuminen, yhtä lailla ystävyys, elämä toinen toistamme tukien.

”Me ollaan kaverityyppejä”, hihkuu Barne, kun kaverukset ovat edenneet ravintolan pöytään asti ja juomien ääreen. Sitä ennen on pelätty kauppaan menoa ja puhelimen soittoa. Sosiaalihoitaja joutuu pitämään kurssin luurin nostamisesta ja vastaamisesta.

Pojat innostuvatkin tekemään ison laskun, puhelinpornon takia. Kunnes jatkuvasti naisista ja tisseistä unelmoiva Kjell Barne pääsee tutustumaan yläkerran naiseen. Mustasukkaisen Ellingin on tyytyminen runouteen. Tästä harrastuksesta päästäänkin kohokohtaan, runoiltaan. Suurosen hauras ja kalvakas norjalaisrunoilija sekä Karvosen ”norjankielinen” lausuntaesitys ovat bravuurien helmiä.

Minua kosketti myös kissojen saapuminen kaverusten huusholliin, kai siksikin, kun oman perheen kissa oli vastikään menehtynyt. Pennut aiheuttivat riehaantumisen, jonka Elling puki sanoiksi ”Huikaiseva hetki keskellä elämää”.

Tapahtumia riitti silloinkin, kun aloillaan pysyteltiin – tehtiin myös takaumia entiseen sairaalaelämään – mutta leikkaukset olivat huomiota kiinnittävän oivaltavia, hyviä, nopeita.

Katsomista helpottaa aina, kun näyttelijät ovat tasavahvoja, kuten tässä. Roolitus ei mennyt tasan siinä mielessä, että Minna Suuroselle oli niputettu hoitajat, tarjoilijat ja naapurin nainen. Mutta näppärää muuntaumista on myös kiva seurata. Ja kaiken kaikkiaan jaksaa seurata, vaikka tarina on voinut tulla tutuksi elokuvasta ja aiemmin tehdyistä näytelmistä, kuten viimeksi Tampereen Teatterin ansiokas suoritus 2019. Ingvar Ambjörsenin alkuperäisteoksesta Brodre i Blodet näytelmän sorvasi Axel Hellstenius. Näytökset jatkuvat poikkeuksellisesti 5.9. asti.

Kuvat Mitro Härkönen/Ryhmäteatteri