Koronan ansiolista kasvoi taas: Syntyi uusi upea tapahtuma Kesäpäivä Pyynikillä. Pyynikin kesäteatterin 65 vuotta juhlittiin sunnuntaina. Alkuidean hyväntekeväisyysnäytöksestä Pyynikin teatterin hyväksi heitti Tampereen freelance-näyttelijät ry:n jäsen Jouko Enkelnotko. Jotain vastaavantapaista multitaiteellista iltapäivää sopisi viettää sittenkin,…
Merkinnät tägillä Pyynikin kesäteatteri
Nuotilleen ja pilkulleen
Jo bussipysäkillä seuloutuvat kanssamatkustajat, kun toiset ovat topeissa, toiset toppatakeissa. Lauantai-ilta oli kuitenkin riittävän lempeä päivän pilvisyydestä huolimatta. Ja sitten ailahtaa sama kiva tunne kuin joka kerta, kun astelen kohti Pynsän pyörivää katsomoa – joka…
Cityviljelyä vai maalaisromantiikkaa
Siemenluetteloiden jälkeen on aika selata kesäteattereiden kalentereita! Minulla oli ensimmäisenä vuorossa Juhannustanssit. No heh, ne oli viimeiset harjoitukset ennen syksyä. Hannu Salaman kohuttu teos päivitetään silloin Tampereen Työväenteatterin lavalle – mutta juhannusta voi siis päästä…
Niskavuoren saagaa musiikin voimin
Pyynikin kesäteatterin tämänkesäinen esitys Niskavuoren nuori emäntä on paljon muutakin kuin kolmiodraama, paljon enemmän kuin ”liian tuttua” niskavuorelaista kronikkaa – vaikka Hella Wuolijoen vahva teksti on säilytetty sellaisenaan, onneksi. Sen sijaan Miika Muranen sai perikunnalta…
Katse Kesäteattereihin
Järvi-Suomen alueella on eniten kesämökkejä ja sen myötä lomailijoita. Siellä on myös oma syntymäkotini ja kesäpaikkani. Siispä ensimmäisiä poimintoja kesäteattereista – Pirkanmaan lisäksi – myös idästä päin. Pyynikillä kesä alkaa Niskavuoren triangelidraamalla ti 13.6. Niskavuoren…