Dirlandaa soi viimeisenä biisinä Viikinsaaren kesäteatterin esityksessä Loma, kuin yhteenvetona parituntisesta sisällöstä. Risto Jarvan Loma oli Suomen katsotuin elokuva vuonna 1976. Ilmeisesti nostalgian voima, saaren puitteet ja uteliaisuus Ola Tuomisen ohjauksesta johdattelivat minut katsomoon. Sittemmin ihmettelin suuresti kyseistä…
Merkinnät tägillä Jarkko Tiainen
Iskelmäkisa Viikinsaaressa, ennakkosuosikkini on Korhonen
Kesän avaus, ja ensimmäinen kerta, kun mainokset eivät minua haittaa! Sponsorit on ujutettu eläviksi mainoksiksi Viikinsaaren kesäteatterin tämänkesäiseen esitykseen. Kaidesaaren tansseissa kuljetetaan Carolan vahvoilla biiseillä iskelmälaulukilpailua. Se on reilu diili kesänäytelmään: Musiikkia putkeen ja vitsejä…
Salaisuuksien ilta – kun leikki muuttuu vakavaksi
Onkohan tämä ohjaajien takaisku, että ensemble pärjää näin hyvin omillaan – kuten Tampereen Teatterin ja Teatteri Siperian loistava työryhmä toteuttaessaan Salaisuuksien illan Frenckelliin. Juuri sinne se sopi mielestäni paremmin kuin valkokankaalle. Tosin Paolo Genovesen italialaiselokuvasta…