Helsinki Early Music Festivaliin kuuluva Eros Tanssin talossa oli minulle enemmän musiikkiteos kuin tanssiteos, vaikka se on tietysti molempia. Ja siinä määrin poikkitaiteellinen, että tänne teatteripainotteiseen blogiin muutaman rivin laitan. Nykytanssi passaa minulle paremmin kuin perinteinen baletti, mutta silti: Kunpa joku olisi tyrkyttänyt minulle käsiohjelman etukäteen. Huolimatta siitä, että tanssin yhteydessä tavataan sanoa samaa kuin abstraktin taiteen edessä: ei kaikkea tarvitse ymmärtää, niin avaimet olisivat auttaneet minua pääsemään sisään helpommin.
Kreikankielinen Eros tarkoittaa halua ja puutetta, eli kurottelua kohti sitä, mikä puuttuu. Eli tanssikin tässä kurottelee, eros on vasta haparoivaa. Äkkinäinen ei heti hoksaa, miten pitkällisesti hiottua käsien nostelu ja ojentelu on, kun tanssisalin laajalle lattialle ilmaantuu ensin yksi, sitten kaksi ja kolme vuorotellen ja äärimmilleen hidastetuin liikkein. Työryhmän loistavat barokkimuusikot pelastavat tilanteen minulle tuota pikaa, ja tanssijoillakin on hetkensä. Kun vielä rakkauslaulujen laulajat astuvat areenalle, tanssi ikään kuin kuulee sulosointujen sisältämät sanat (joihin osoite olisi siis ollut käsiohjelmassa https://www.zodiakklubi.com/eros )
Zodiak – Uuden tanssin keskus ja FiBo – Finnish Baroque Orchestra yhdistivät voimiaan teoksessa, jonka kutsui koolle pitkän linjan työpari, koreografi Anna Mustonen ja cembalisti Marianne Henriksson, muun muassa Esittävien taiteiden valtionpalkinnon saajat 2018.

Eros sai alkukipinänsä Anne Carsonin teoksesta Eros, katkeransuloinen. Katkeransuloista on jännite. Nytkö, ei vielä, joko, nyt ja vielä.

Musiikki on valikoitunut 1600-luvun Venetsiassa sävelletyistä kappaleista, joissa kuulee odotusten rakentuvan ja purkautuvan. Laulutekstit sisältävät metaforaa, mutta lihallisesta rakkaudesta on enimmäkseen kyse. Vai pitäisikö sanoa aistillisesta haluamisesta. Tuon ajan Italiassa kuuluu olleen tavoitteena vaikuttaa kuulijaan sisäelimiä myöten. Musiikki soitteli sydäntäni ilman muuta, muista elimistä vain vatsassa pari pientä murahdusta siinä alun täydessä hiljaisuudessa. Siitä eteenpäin rentouduin vähä vähältä nautiskelemaan.
Eniten oli Barbara Strozzin tuotantoa, joka naisena oli 1600-luvun harvinaisuus lajissaan. Biisilista on tosi pitkä, jääköön nettiin, kun yllä on jo osoitekin. Sieltä löytyvät myös esiintyjät.
Kuvat Sinem Kayacan
PS. Ällistyin ensin myös sekalaista vaatetusta – viulistiveli askelsi lavalle hopeisissa avaruushousuissa soittaen – mutta idea on linjassa: Tätä ei tehdä barokinaikaisissa röyhelöissä eikä menuettivermeissä.
