Jos olisin lapsi, Broadway-musikaali Matilda olisi minulle ikimuistoinen. Lasten lahjakkuus ja energia on ilman muuta vastaansanomatonta ja valloittavaa myös aikuisille katsojille, puhumattakaan esiintyvän lapsijoukon ja päätähden kannalta. Nautin kuvitella, miltä 9-vuotiaasta Villa Murtaghista tuntuu, kun hän seisoo yksin valokeilassa koko isolla lavalla, ja suuri yleisö on haltioissaan. 

Parinkymmenen lapsen joukko on ahkeroinut puolitoista vuotta ohjaaja Samuel Harjanteen ”mestariluokalla”, tulokset näkyvät.

Työväenteatterin Suomen kantaesitys on loistelias hanke, ja arvostettava sellaisenaan, elämyksellisenä. Yltiöpäisimmät ylistykset ovat julistaneet, että tämä musikaali muuttaa maailmaa. Tiedä häntä, mutta toivottavasti vaikutus on voimallinen ja pitkäkestoinen, mitä tulee kiusaamisen kitkemiseen ja taisteluun tyranniaa vastaan. Minulta lasten kapina lipesi joltain osin ”musikaalireseptin” humuun tai söpöilyyn. Vaikka kavahdan jopa lapsilleen tiuskivia äitejä ostarilla ja kännykän seurassa lastaan ulkoiluttavia isiä, niin Matildan perhetragedian ylitti perheparodia: Anna-Maija Tuokko överiäitinä on niin vastustamaton, että tytön surut sivuuntuvat. Joskin lapsikatsojaa raastoi varmaan kovastikin Matildan kohtalo, missä tyhmyrivanhemmat vierovat ja väheksyvät  välkkyä tytärtään. Heidän kiukuttelunsa lukutoukasta kietoutuu tietty kirjojen ja mielikuvituksen voimaan. Matildan pelastaa kiva kirjastontäti (Petra Karjalainen) ja suloinen opettaja (Pihla Pohjolainen). 

Hienoja kietoumia ja akrobaattisia kohtauksia syntyi Matildan tarinoista ja ”selvänäköisyydestä”. Teatterin taika konkretisoitui niin lapsi- kuin muulle yleisölle Matildan yliluonnollisissa kyvyissä. Hän esim kirjoittaa liidulla taululle etäisyyden päästä. Hei illuusioiden suunnittelija Steven Abusch, miten se toteutettiin??

Taianomaista tunnelmaa syntyi jo teatterin aulassa, kun sain kultaista kimalletta silmäkulmaan. Pilkettä siinä piti olla omastakin takaa, jotta kesti muutamat kökköhuumorit ja överikarrikoinnit. Kammottavan (ja kehutun Jani Karvisen) rehtori Trunchbullin sanavarasto mätäpalleroineen, räkätorvineen ja tunkiolieroineen ei jaksanut minua ensin huvittaa eikä järkyttää. Olen kai iäti kuvitellut itseni lapsenmielisemmäksi kuin olenkaan. Faktahan on, että rehtorilla on esikuvansa jopa kirjailijan omien kouluaikojen väkivaltaisessa todellisuudessa. Ja kauhukokemuksia kouluajalta on yhdellä sun toisella. Pikku-Matildan ”protestijäynillä” on myös kokemuspohjaa: Matildan luoja Roald Dahl (1916-1990) oli aikoinaan sujauttanut kuolleen hiiren ilkeän karkkikauppiaan  purkkiin.

Lapsinäyttelijöiden taitoja ja Villa Murtaghin karismaa ihailin alusta loppuun, eikä  huolellista valmistamista ja taitavaa toteuttamista keneltäkään millään mittapuulla puuttunut.

Kuvat: Kari Sunnari

PS Työviksen täsmäleivoksessa on suklainen Matilda kädet puuskassa. Sellainen patsas pystytettiin 2019 Buckinghamshireen, missä sijaitsee myös Roald Dahlin museo, 60 km Lontoosta.