”No onkos tullut kesä, nyt talven keskelle” sävähtää meiningistä mieleen melko pian Aira-musikaalin alkuvaiheessa, lauluna soi kylläkin Karjalan kunnailla. Valkeakosken Apianniemessä Airaa juhlittiin koko viime kesä, nyt tiistaina Tampere-talossa. 

Tanssin ja laulun tekijäkaarti toimi täkynä minulle. Toki Aira Samulinin elämä on vaiheikas ja ura ansiokas, mutta Hyrsylän mutkat ovat monelle jo tutuksi tulleet. Karjalan evakon avoimuudesta johtuen lehtijuttuja on ilmestynyt satoja. Tiedämme avioliiton kariutuneen alkoholiin ja väkivaltaan, myös tyttären kohtalon suljetulla osastolla. Jos taas kaikkia Aira Samulinin palkintoja ja kunnianosoituksia ei muista, ne kerrataan kyllä illan mittaan. Pitkässä elämässä on paljon muisteltavaa pariin tuntiin. Aira Samulin teki uraauurtavaa työtä monessa muussakin kuin viihteen ja tanssin saralla, erityisesti mielenterveystyössä.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Heikki Paavilainen tekee julkkiksista esityksiä vaimonsa kanssa perustamalleen Suomen kesäteatteri Oy:lle, ja Aira noudattaa samaa kaavaa kuin kirkat ja dannyt aiemmin. Kun tämän tietää ja laittaa oman asenteensa kohdalleen, niin hyvin sujuu kömpelyyksien yli hyppien. Sillä laulajat ja tanssijat kantavat loppuun saakka. Useimmat biisit ovat puhkikuultuja, mutta discokuningattaren yhteydessä niin kuulunee ollakin. Sä kaunehin oot, Simply the best, Staying alive ovat kaikki oodia Airalle. Mukaansa tempaavat myös Puttin´ on the Ritz ja Vie meidät rakkauteen. Upeasti tangoa taivuttelevat Jani Rasimus ja Tanja Huotari kuvaavat taustalla rakkauden vaiheita. Jumalaisen keinun jumalaiseksi laulaa Leea Lepistö.

Ensirakkaus oli aviomies Helge. Eron jälkeen Paavo Noponen piipahtaa epäilemässä, että suhde hänen kanssaan on kuin laittaisi hajuvettä lihapulliin – ja niinhän siinä käy, että avioon Airan kanssa astuu seuraavaksi Ekku Peltomäki. Häntä esittää lavan ah aina sähköistävä Lauri Mikkola. 

Kertojana toimii tällä kertaa Aira Samulinin (Helena Rängman) tytär Pirjo (Leea Lepistö). Historia alkaa Airan äidistä, jota esittää Natalil Lintala. Isä kaatuu sodassa. Nyrkkeilijäsedästä (Jani Rasimus) on tullut olympiavoittaja Berliinissä. Henkilökaartiin on saatu haalittua jopa Uuno Turhapuro, Loiri itsekin, kuten myös hyvä ystävä Jorma Uotinen, joka istuu katsomossa edessäni, ja Airan takana. Kun Ilkka Koivula Uotisena näyttämöllä replikoi kuuluisan ”Ei huono”, tuntuu Uotisen totinen ilme kertovan nimenomaan päinvastaista sillä hetkellä. Koivula ei tavoita Uotisen tyyliä, ja se tuntuu piinalliselta. Harri Penttilä, siviilissä maitotilallinen maanviljelijä Vesilahdelta, tekee kunnioitettavan suorituksen näyttämöllä muutamassa roolissa, myös laulaen.

Täh, olenko laittanut vaan laulajista. Bändi lavalla oli ihan ehdoton:

Ali Ahmaniemi/koskettimet, Sampsa Rättäri/kitara, Teemu Broman/basso, Jimi Hautamäki/rummut, Antti Hynninen/puhallinsoittimet

Kuvat: Anna-Kaisa Noki-Helmanen/Tampere-talo